Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 27.10.2020/Pykälä 18



Kokousasian teksti

 

 

Valtuutettujen tekemä aloite

 

KH 19.10.2020 § 104 

 

 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214390 

 

Kunnanhallituksen vastaus valtuutettu Jaana Kemppaisen (aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja) ja viiden muun valtuutetun tekemään aloitteeseen koskien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankintaa.

 

Kyseinen palvelusopimuksen muuttaminen on tehty kunnanhallituksessa 30.1.2020 pykälässä 13. Tuolloin on sovittu palvelujen osittaisesta jatkamisesta tilanteessa, jossa valtio on jälleen kerran valmistelemassa uutta sote-uudistusta, joka tulisi muuttamaan palvelujen järjestämisvastuuta.

 

Kunnanhallitus on tehnyt yksimielisen päätöksen noudattaen valtuuston yksimielisesti antamaa ohjeistusta hallitukselle. Päätöksenteon pohjana on ollut päättäjien käytettävissä tarvittavat tiedot ja päätöksen ainoa tarkoitus on ollut turvata kuntalaisten toimivat ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistuksen epävarmassa muutostilanteessa. Kunnalla on tiedossa hankintalain vaatimukset ja sen mahdollisuudet sopimuksen jatkamiseen kyseisessä tilanteessa, sen sijaan kunnalla ei ole mitenkään mahdollista arvata etukäteen Kilpailu- ja kuluttaviraston tulkintaa hankintalaista.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus saattaa valtuuston päätettäviksi sen onko aloitteessa mainittuihin toimiin syytä ryhtyä.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 ______

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että Anja Peura jätti eriävän mielipiteen:

 

 Esittelytekstissä mainitaan Valtuuston yksimielinen ohjeistus. Valtuusto ei ole missään vaiheessa ollut päättämässä ohjeistuksesta, vaan asiasta on tiedotettu Valtuuston jäseniä suljetussa iltakoulussa. Valtuutetuilla ei ole ollut edes todellista mahdollisuutta perehtyä asiaan ennen sen puheeksiottamista iltakoulussa. Näinollen Valtuutetut eivät voi olla millään tasolla vastuussa päätöksestä.

 

 Esittelytekstissä todetaan, että Kunnanhallituksella on ollut käytössä tarpeelliset tiedot päätöksen tekemiseksi. Asia ei ole näin, vaan Kunnanhallitus on päättänyt asiasta tietämättä siihen sisältynyttä 4 miljoonan euron riskiä seuraamusmaksusta. Tämän lisäksi asia on koko ajan esitetty niin, että Kunnanhallituksella olisi ollut pätevät perusteet päätöksen tekoon. Mikäli olisimme olleet tietoisia, että päätös oli laiton ja siihen sisältyi tosiasiallinen miljoonien riski, tällaista hankintasopimusta ei olisi päästetty syntymään.

 

 Poliittinen vastuu virheellisestä päätöksestä kuuluu Kunnanhallitukselle ja päätös on tehty kuntalaisten palvelujen varmistamiseksi. Kuitenkaan ei ole hyväksyttävää yrittää piilotella Valtuutettujen tekemää aloitetta ja vierittää syytä väärin perustein luottamushenkilöiden vastuulle.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston esityslistalle

 

 

 

 

 

VALT 27.10.2020 § 18  

997/06.00/2020  

 

 

 Esitys:  Valtuuston tulee päättää asian käsittelystä.

 

 Päätös:Keskustelun kuluessa valtuutettu Seppo Rajala esitti Heli Kinnusen kannattamana päätösehdotukseksi, että kunnanhallitus, pormestari ja hallintojohtaja nauttivat valtuuston luottamusta. Tilapäistä valiokuntaa ei aseteta.

 

  Valtuutettu Anja Peura esitti Risto Piiran kannattamana, että aloitteen mukainen valiokunta asetetaan.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi erilaista kannatettua ehdotusta ja totesi, että on suoritettava äänestys.

Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä, jossa Seppo Rajalan kannatettu esitys on ”jaa” ja Anja Peuran kannatettu esitys "ei".

Äänestyksessä annettiin 14 "jaa" ääntä ja 6 "ei" ääntä. Yksi valutettu oli poissa. Äänestyksessä annettiin 14 ”jaa” ääntä ja 6 ”ei” ääntä. Yksi valtuutetuista oli poissa. Äänestysluettelo liitteenä nro 1.

Puheenjohtaja totesi, että Seppo rajalan esitys hyväksyttiin.
______
Merkitään pöytäkirjaan, että Anja Peura jätti Ryhmä 6:sen eriävän mielipiteen (liite nro 2).

 ______