Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 27.10.2020/Pykälä 19


Kokousasian teksti

 

 

Liikuntahalli

 

KH 08.10.2020 § 96 

 

 

 

 Valmistelija:  Ismo Moilanen, 044 595 0502

 

 Puolankajärven keskuskoulun liikuntasali on vuoden 2020 kevään aikana tehtyjen kuntokartoituksien ja sisäilmatutkimuksien mukaan laajan saneerauksen tarpeessa. Käytännössä korjaaminen koskee kaikkia rakenteita. Alueen pohjaveden luontainen pinta on korkea ja aiheuttaa kovaa kosteusrasitusta rakennuksen perustus- ja alapohjarakenteisiin. Tutkimuksissa ilmeni että pohjaveden aiheuttamat vauriot ovat laajat. Toistaiseksi ne ovat rajautuneet rakenteiden sisälle, mutta voivat ajansaatossa laajeta myös rakenteiden näkyviin osiin.

 

 Ongelmia aiheuttavat myös sisätiloissa käytetyt materiaalit, kuten äänieristeet- ja erilaiset rakennemateriaaleissa käytetyt liima-aineet. Tällä hetkellä tilanne on hallinnassa, mutta ilmanvaihto on jouduttu säätämään vahvasti ylipaineiseksi. Vioittuneet rakenteet ja materiaalit on kapseloitu ja siten estetään haitallisten aineiden kulkeutuminen sisäilmaan.

 

 Tilaa voi käyttää toistaiseksi, mutta se vaatii jatkuvaa olosuhdeseurantaa. Rakennuksia ei voi pitää liian pitkään ylipaineisena.

 

 Teknisestä- ja sivistyslautakunnasta koottiin suunnittelutoimikunta, jonka tehtävänä oli miettiä vaihtoehtoisia toimenpiteitä ratkaisuiksi. Suunnittelutoimikunta kartoitti vaihtoehtoja ja myös mahdollisuudet esim. hankeavustukseen.  Sivityslautakunta kuuli kuntalaisia, nuorisovaltuustoa ja vanhus- ja vammaisneuvostoa asiasta.

 

 Vanhan liikuntasalin korjaaminen on mittava urakka, jonka alustava kustannusarvio voi nousta jopa miljoonaan euroon. Käytännössä se tarkoittaa koko salin ja rakenteiden saneerausta. Näillä toimenpiteillä ei pystytä kuitenkaan varmistamaan korjauksen onnistumista ja rakennuksen elinkaaren pituus voi jäädä toimenpiteistä huolimatta lyhyeksi. Saneerauksen aikana kunnalla ei ole tarjota väistötiloja ja sen korjauksen kesto voi olla parhaimmillaankin yhden lukuvuoden mittainen.

 

 Kuntalaiskuulemisen ja lautakuntien pohdinnan perusteella toimikunnalle on muodostunut käsitys, että uuden liikuntasalin rakentaminen on kokonaisvaltaisesti ja elinkaaren huomioon ottaen järkevin ratkaisu. Hankkeeseen on mahdollista hakea valtionavustusta. Avustushakemukseen täytyy olla kunnan rahoituspäätös. Hankesuunnitelmaan täytyy varata vuoden 2020 talousarvioon lisätalousarvio. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 3 500 000 €, joka jakautuu vuosien 2020-2022 väliselle ajalle.

 

 Uuden liikuntahallin rakentaminen mahdollistaa vanhan rakennuksen käyttämisen väistötilana. Piha-alueen ulkoliikuntapaikka kannattaa pitää erillisenä hankkeena.

 

 Uuden rakentamisen yhteydessä tulee huomioida vanhan salin purkukustannukset vuonna 2022. Uuden salin rakentaminen edellyttää seuraavan 30 vuoden ajan varautumista noin 100 000 euron poistojen lisääntymiseen. Niiden kattamiseen tarvitaan vastaava säästö tai tulojen lisäys vuodesta 2022 lähtien.

 

Pormestari Harri Peltola: Kunnanhallitus esittää valtuustolle että uuden liikuntahallin rakentamishanke aloitetaan suunnittelutoimikunnan laatiman alustavan suunnitelman mukaisesti. Talousarvion 2020 investointisuunnitelmaan lisätään hankkeen suunnittekuluja vuodelle 2020 100 000 euroa ja suunnittelukauden vuosille 2021 3 200 000 euroa ja 2022 200 000 euroa. Investointi on tarkoitus rahoittaa pääosin lyhyt- tai pitkäaikaisella lainarahalla. Investoinnin rahoittamiseen varaudutaan lainanotolla siten, että kunta voi nostaa 3 milj. euron lyhyt- tai pitkäaikaisen talousarviolainan. Samassa yhteydessä Kuntatodistusohjelman yläraja nostetaan 6 milj. euroon.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 ______

 

 Täytäntöönpano: valtuuston esityslistalle

 

 ______

 Tekninen johtaja Ismo Moilanen oli paikalla Teamsin välityksellä tämän pykälän käsittelyn ajan.

 ______

 

 

 

 

 

VALT 27.10.2020 § 19  

989/10.03.02.00/2020  

 

 

Esitys: Uuden liikuntahallin rakentamishanke aloitetaan suunnittelutoimikunnan laatiman alustavan suunnitelman mukaisesti. Talousarvion 2020 investointisuunnitelmaan lisätään hankkeen suunnittekuluja vuodelle 2020 100 000 euroa ja suunnittelukauden vuosille 2021 3 200 000 euroa ja 2022 200 000 euroa. Investointi on tarkoitus rahoittaa pääosin lyhyt- tai pitkäaikaisella lainarahalla. Investoinnin rahoittamiseen varaudutaan lainanotolla siten, että kunta voi nostaa 3 milj. euron lyhyt- tai pitkäaikaisen talousarviolainan. Samassa yhteydessä Kuntatodistusohjelman yläraja nostetaan 6 milj. euroon.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 ______

 

 Täytäntöönpano: kunnanhallitus, rakennustoimikunta