RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2020/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
TARK 11.12.2020 § 32
Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Kutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Hallintosäännön 9 luvun: Ulkoinen valvonta § 64:n mukaan lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.
Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin.
Tarkastuslautakunnalle on lähetetty 1.12.2020 sähköpostilla tieto kokouksesta.
Ehdotus: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös: Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutustuksi ja päätösvaltaiseksi.
_______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |