RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2021/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastus
KH 20.04.2021 § 45
Kunnanhallitus on 2.3.2018 § 48 päättänyt, että pöytäkirja tarkastetaan jatkossa kokouksessa.
Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, eikä pöytäkirjaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja sähköpostikuittauksin kokousta seuraavana toisena arkipäivänä. Tällöin pöytäkirjan tarkastavat vuorollaan toimielimen kaksi jäsentä sukunimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
Pormestari: Tämän kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.
Keskustelun kuluessa Anja Peura esitti, että pöytäkirjantarkastajat valitaan ja pöytäkirja tarkastetaan jälkikäteen. Esitystä ei kannatettu.
Päätös: Hyväksyttiin pormestarin esitys.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |