Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.04.2021/Pykälä 43


 

 

Vuoden 2021 kuntavaalien äänestyspaikat ja ennakkoäänestyksen äänestysajat

 

KH 06.04.2021 § 43  

933/00.00.00.00/2020  

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390 

 

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6.2021. Vaalin ennakkoäänestyksen ajankohta on kotimaassa 26.5. – 8.6.2021 ja ulkomailla 2.- 5.6.2021.

 

Ennakkoäänestystä varten kunnanhallitus päättää yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista. Ennakkoäänestyspaikkoja on oltava kunnassa vähintään yksi. Kunnanhallitus määrää ennakkoäänestysajanjakson puitteissa ennakkoäänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat (arkisin klo 8 -20 ja viikonloppuisin klo 9 - 18 välisenä aikana).

 

Kunnanhallituksen tehtävänä vaalilain (714/1998) 9 §:ssä tarkoitettu päätös kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja ilmoitettava ne pohjatietojärjestelmään, joka toimii vaalilain 9 §:n tarkoittamana äänestyspaikkarekisterinä, viimeistään torstaina 8.4.2021 mennessä. Päätöksestä tulee käydä ilmi jokaisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite ja päivittäinen aukioloaika.

 

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat tehtäviinsä. Kussakin ennakkoäänestyspaikassa tulee olla vähintään kaksi vaalitoimitsijaa yhtä aikaa saapuvilla.

 

Kunnanhallitus määrää myös jokaiselle äänestysalueelle vaalipäivän äänestyspaikan, jonka nimi ja käyntiosoite ilmoitetaan em. pohjatietojärjestelmään. Valtuusto on kokouksessaan 27.4.2016 (§ 5) vahvistanut Puolangan kuntaan yhden äänestysalueen:

 

1)     Puolangan äänestysalue.

 

Vaalilain 9 §:n mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset. Näissä äänestyspaikoissa voivat äänestää vai yksiköissä hoidettavana olevat tai muuten sinne otetut henkilöt.

 

Puolangalla ympärivuorokautista hoitoa antava yksikkö on terveyskeskuksen vuodeosasto sekä sosiaalihuollon toimintayksiköitä ovat hoivakodit Tikankontti, Mäntykoti ja Aittoranta.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää, että

 

1)     Kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkana on Maaherrankatu 7, 89200 Puolanka

 

ke 26.5. – pe 28.5.2021 klo 9.00 – 18.00

la 29.5.2021 klo 10.00-14.00

su 30.5.2021 klo 12.00-16.00

ma 31.5. – pe 4.6.2021 klo 10.00-14.00

la 5.6. – su 6.6.2021 klo 10.00-16.00

ma 7.6. – ti 8.6.2021 klo 9.00 – 18.00

 

2)     Ennäkköäänestyspaikkana käytetään myös kiertävää äänestysautoa, jopnka äänestysajoiksi ja psyähdyspaikoiksi vahvistetaan:

 

ke 2.6.2021

Puokio, Jaalangantien/Vaalantien risteys, 89210 Puokiovaara: klo 9.00 – 9.45;

Törmänmäki, ent. kaupan piha, Törmänmäentie 7, 89110 Törmänmäki: klo 10.30 – 11.15;

Väyrylän kylä, Niittykukan P-paikka, Paltamontie 190, 89200 Puolanka: klo 11.45 – 12.30;

Kotila, ent. kaupan piha, Ristijärventie 10, 89140 Kotila:

klo 13.00-13.45;

Rasinkylä, ent. koulu, linja-autopysäkki, Hyrynsalmentie 88, 89200 Puolanka: klo 14.30 – 15.00

 

to 3.6.2021

Paasikoski, Vattuperäntien ja Pudasjärventien risteys, Vattuperäntie 1, 89200 Puolanka: klo 9.00 – 9.45;

Joukokylän koulu, Taivalkoskentie 290 A, 89320 Joukokylä:

klo 10.15 – 11.45;

Suolijärvi, Tuulentupa, Suolijärventie 111, 89330 Suolijärvi:

klo 12.15 – 13.15;

Lylykylä, Lylykyläntie 223, 89200 Puolanka: klo 14.15 – 14.45;

Aittokylä, Lylykyläntien ja Katvalantien risteys, Lylykyläntie 20/Katvalantie 1, 89200 Puolanka: klo 15.15 – 15.45

 

pe 4.6.2021

Puolangan keskusta, tori, Ouluntie 9, 89200 Puolanka:

klo 10.00 – 15.00

 

3)     Vaalipäivän 13.6.2021 äänestyspaikka on

 

Puolankajärven koulu, liikuntasali, Koulukatu 2, 89200 Puolanka

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 ______

 

 Täytäntöönpano: ote keskusvaalilautakunta, tiedot äänestyspaikkarekisteriin