RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luottamustehtävistä eroaminen ja toimielinten täydentäminen
KH 30.04.2021 § 60
Valmistelija: Henri Pätsi, 040 655 1714
Katja Kemppainen on toimittanut 6.4.2021 eronpyynnön kunnanvaltuutetun toimesta sekä maakuntavaltuuston jäsenyydestä perusteena valtuuston toimikauden jatkuminen.
Eija Heikkinen on toimittanut 20.4.2021 eronpyynnön kunnanvaltuutetun toimesta sekä kunnanhallituksen ja sivistyslautakunnan jäsenyydestä perusteena valtuuston toimikauden jatkuminen.
Vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä annetun lain (256/2021) 1 § mukaan: Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuu heinäkuun 2021 loppuun. Valtuutettu tai muu kuntalain 69 §:ssä tarkoitettu kunnan luottamushenkilö voi niin halutessaan erota toimestaan kesäkuun 2021 alusta lukien valtuuston toimikauden jatkumisen perusteella. Tällöin varavaltuutettu kutsutaan valtuutetun tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja muuhun luottamustoimeen valitaan uusi henkilö. Valtuutetun toimesta tai muusta kunnan luottamustoimesta eroamisesta on ilmoitettava kirjallisesti valtuustolle tai luottamushenkilön valinneelle muulle toimielimelle huhtikuun 2021 loppuun mennessä.
Pormestari: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1) myöntää Katja Kemppaiselle eron valtuuston jäsenen sekä maakuntavaltuuston jäsenen tehtävistä
2) valtuuston puheenjohtaja kutsuu varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä
olevaksi toimikaudeksi Suomen Keskusta r.p:n toisen
varavaltuutetun Martti Könkään ja valitsee jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen maakuntavaltuustoon
3) myöntää Eija Heikkiselle eron valtuuston jäsenen tehtävästä sekä eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja sivistylautakunnan jäsenyydestä
4) valtuuston puheenjohtaja kutsuu varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä
olevaksi toimikaudeksi Suomen Keskusta r.p:n kolmannen
varavaltuutetun Mika Klimenkon ja valitsee jäsenen kunnanhallitukseen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen sekä jäsenen sivistyslautakuntaan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
5) valitsee valtuuston varapuheenjohtajan
6) valitsee sivistyslautakunnan puheenjohtajan
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
______
Täytäntöönpano: valtuuston esityslistalle
VALT 22.06.2021 § 5
1095/00.00.01.02/2021
Esitys:
Valtuusto:
1) myöntää Katja Kemppaiselle eron valtuuston jäsenen sekä maakuntavaltuuston jäsenen tehtävistä
2) valtuuston puheenjohtaja kutsuu varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä
olevaksi toimikaudeksi Suomen Keskusta r.p:n toisen
varavaltuutetun Martti Könkään ja valtuusto valitsee jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen maakuntavaltuustoon
3) myöntää Eija Heikkiselle eron valtuuston jäsenen tehtävästä sekä eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja sivistylautakunnan jäsenyydestä
4) valtuuston puheenjohtaja kutsuu varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä
olevaksi toimikaudeksi Suomen Keskusta r.p:n kolmannen
varavaltuutetun Mika Klimenkon ja valtuusto valitsee jäsenen kunnanhallitukseen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen sekä jäsenen sivistyslautakuntaan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
5) valitsee valtuuston varapuheenjohtajan
6) valitsee sivistyslautakunnan puheenjohtajan
Seppo Rajala esitti, että:
- valtuusto ei valitse jäsentä ja hänelle henkilökohtaista varajäsentä maakuntavaltuustoon koska maakuntavaltuusto ei enää kokoonnu.
- jäseneksi kunnanhallitukseen valitaan Marketta Moilanen, hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Marjo Jankkila, sivistyslautakunnan jäseneksi Juha Nuorala ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heli Moilanen.
- valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi valitaan Tuulikki Kemppainen.
- sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi valitaan Martti Köngäs
Päätös: Valtuusto:
1) myönsi Katja Kemppaiselle eron valtuuston jäsenen sekä maakuntavaltuuston jäsenen tehtävästä.
2) kutsui varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Suomen Keskusta r.p:n toisen varavaltuutetun Martti Könkään. Valtuusto yhtyi Seppo Rajalan esitykseen, eikä valinnut jäsentä ja hänelle henkilökohtaista varajäsentä maakuntavaltuustoon.
3) myönsi Eija Heikkiselle eron valtuuston jäsenen tehtävästä sekä eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja sivistyslautakunnan jäsenyydestä.
4) kutsui varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Suomen Keskusta r.p:n kolmannen varavaltuutetun Mika Klimenkon ja valitsi jäseneksi kunnanhallitukseen Marketta Moilasen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Marjo Jankkilan sekä sivistyslautakunnan jäseneksi Juha Nuoralan ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heli Moilasen.
5) valitsi valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi Tuulikki Kemppaisen.
6) valitsi sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi Martti Könkään.
______
Täytäntöönpano: eroavat ja valittavat luottamushenkilöt
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |