Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 58


 

 

Määräaikaisen erityisopettajan virka Puolankajärven koululle luokille 6.-9.

 

SIV 22.04.2021 § 34 

 

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

Puolankajärven koulu haki valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2021-2022.

 

Avustusta haettiin samanaikaisopettajuuden kehittämiseen uutena tukimuotona Puolankajärven kouluun, luokille 6.-9.

 

Opetus -ja kulttuuriministeriö myönsi avustusta 34 000 euroa. Avustuspäätös liitteessä 2.

 

Valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin muutoksen, inkluusion, oppimisen ja hyvinvoinnin, tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden, vuorovaikutuksen ja lähikouluperiaatteen vahvistamiseen sekä oppilaan opetuksen

järjestämisen kannalta välttämättömään ja riittävän varhaiseen tukeen.

 

Myönnettyä valtion erityisavustusta voidaan käyttää esi- ja perusopetuksessa seuraaviin toimiin: opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin, avustajien palkkaamiseen.

 

Valtion erityisavustusta myönnetään enintään 80 % kokonaismenoista, joten omarahoitusosuus on vähintään 20 %.

 

Myönnetyn avustuksen käyttöaika on 2021- 31.12.2022.

 

 Toimialajohtaja: Avustuksella palkataan samanaikaisopettaja luokille 6.-9. ajalle 9.8.2021-31.12.2022. Tähän määräaikaiseen virkaan haetaan erityisopettajaa.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 ______

 

 Täytäntöönpano: Puolankajärven koulu, maksuliikenne

 

 

 

 

 

SIV 25.05.2021 § 58  

1084/02.05.01.01/2021  

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

Puolankajärven koululla on ollut avoinna määräaikainen erityisopettajan virka. Hallintosäännön § 34 mukaan lautakunnat valitsevat toimialansa viranhaltijat.

 

Hakuilmoitus on nähtävillä Kuntarekryn ja TE-toimiston sähköisissä työnhakupalveluissa sekä Puolangan kunnan omissa sähköisissä kanavissa. Hakuaika oli 23.4.-7.5.2021.

 

Virkaa hakivat Sari Honka, Juho Karhu ja Anne Lonnakko, joista Sari Honka oli kelpoisuusehdot täyttävä hakija. Hakemukset oheismateriaalina.

 

 Toimialajohtaja: Määräaikaisen erityisopettajan virkaan 9.8.2021 alkaen Puolankajärven yläkoulun samanaikaisopettajaksi valitaan erityisopettaja Sari Honka, joka oli ainut kelpoisuusehdot täyttävä hakija. Palkkaus OVTES:n mukaan ja noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun on 30 päivän sisällä valintapäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydestään ja rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Marjo Karhu jääväsi itsensä tämän pykälän ajaksi.

 ______

 

 Täytäntöönpano: hakijat, Puolankajärven koulu