RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.05.2021/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti 2020
KH 12.05.2021 § 67
1050/02.06.01.03/2021
Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714
Henkilöstöraportti on oleellinen osa kunnan toiminnan raportointia. Se antaa kuvan henkilöstömäärästä ja rakenteesta sekä työpanoksesta ja osaamisesta. Lisäksi raportissa seurataan henkilöstön työhyvinvointia ja kehittämistarpeita.
Raportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien
henkilöstöraporttisuosituksen mukaisesti.
Vuoden 2020 lopussa palvelussuhteiden määrä kunnassa oli 102. Näistä 62 henkilöä työskenteli toistaiseksi voimassa olevassa ja 31 henkilöä määräaikaisessa palvelussuhteessa. Lisäksi kunnassa oli 5 palkkatukityöllistettyä ja 2 oppisopimuskoulutuksessa olevaa henkilöä. Kansalaisopiston 14 tuntiopettajaa olivat sivutoimisia.
Eläkkeelle siirtyi 6 kunnan työntekijää.
Sairauspoissaoloja oli yhteensä 1343 eli 13 työpäivää henkilöä kohti.
Koko kunnan henkilöstömenot olivat olivat 4,82 M€. Lisäksi henkilöstökuluja aktivoitiin aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 0,11 M€.
Henkilöstöraportti on liitteenä nro 2.
Pormestari: Kunnanhallitus merkitsee henkilöstöraportin 2020 tiedoksi ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
______
Täytäntöönpano: valtuuston esityslistalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |