Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.06.2021/Pykälä 45


 

 

Poikkeamislupahakemus Kiviharju 620-402-10-51

 

TEKN 02.06.2021 § 45  

1154/10.03.00.02/2021  

 

 

 Valmistelija: Kalevi Huovinen

   040 5462018

 

 Hakija  Holappa Maire Tuulikki

 

 Kiinteistö  620-402-10-51 

 

Hanke Kiviharjun kiinteistölle haetaan poikkeamislupaa 105 krsm2 suuruisen vapaa-ajan asunnon, 30 krsm2 suuruisen saunarakennuksen, 20 m2 halkovajan ja 10 m2 suuruisen grillikodan raketamiseen. Lisäksi rakennetaan ulkovessa ja harmaiden jätevesien käsittelyjärjestelmä.

 

Kaavoitustilanne Alueella ei ole yleis- eikä asemakaavaa

 

Poikkeaminen  Poikkeamista haetaan MRL 72§ 1 mom. kiellosta rakentaa rantavyöhykkeelle ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskavan tai sen osan käyttämisestä rakennuskuvan perusteena.

 

Perustelut  Vuonna 2019 veljeni kanssa tehdyssä perinnönjaossa yhdessä omistamamme vapaa-ajan asunto k.o.  Palosenjärven rannalla jäi veljeni omistukseen. Myös synnyinkotini Askanmäellä on veljeni omistuksessa. Tasapuolisuuden nimissä haluaisin  rakentaa vapaa-ajan asunnon perheemme käyttöön.

Naapurien

Kuuleminen  Naapurit on kuultu, heillä ei ole huomautettavaa hankkeesta.

 

Valmistelija  Askan kylälle, Palosenjärven rannalle Kiviharjun kiinteistölle haetaan poikkeamislupaa vapaa-ajanasunnon, rantasunan, grillikodan ja talousrakennusten rakentamiseen.

 

  Rakennuspaikka täyttää kiinteistön osalta rakennuspaikkaa koskevat vaatimukset (MRL 116§, Puolangan kunnan rakennusjärjestys 25§),

  Kiinteistölle on tieyhteys Matkalammin metsäaututien kautta, jolta rakennetaan liittymä rakennuspaikalle.

 

  Maanomistajien tasapuolisen kohtelun varmistaminen: Kiinteistölle on tehty kantatilaselvitys, jonka mukaan estettä rakentamiselle ei ole.

 

 Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta myöntää poikkeamisluvan MRL 171 § mukaisesti, uuden vapaa-ajan asuinrakennuksen 105 k-m², saunarakennuksen 30 k-m², talousrakennuksen 20 k-m² sekä grillikodan ym. rakenteiden rakentamiseen. Poikkeamislupa on voimassa kaksi vuotta. Ennen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on haettava rakennuslupa ja rakennuslupahakemukseen on liitettävä poikkeamisluvan lainvoimaisuustodistus. Rakentamisessa on noudatettava MRL:n ja Puolangan kunnan rakennusjärjestyksen sekä hajajätevesiasetuksen (VnA 157/2017) määräyksiä. Hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle, alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. 

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 ______

 

 Täytäntöönpano:          päätöksen julkipano

   Ote (päätös+liitteet) ja asiakirjat hakija

  Ote (päätös+liitteet) ELY-keskus