RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2021/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan kotisivujen uusiminen
KH 17.06.2021 § 84
1166/02.08.00/2021
Valmistelija: Heikki Kanniainen, 040 830 6592
Puolangan kunnan nykyiset kotisivut ovat olleet käytössä vuodesta 2015 saakka. Kotisivuja ei ole tuona aikana ole uudistettu, ja mm. saavutettavuusdirektiivi edellyttää toimenpiteitä kotisivujen suhteen. Uusien kotisivujen tekemisestä on pyydetty tarjous Cloudia-tarjousjärjestelmän kautta ja määräaikaan menneessä saatiin 6 tarjousta. Tarjousvertailussa pyydetyt kriteerit täyttäviä tarjouksia oli kolme, joista pisteytyksen voitti Creative Crue Oy, jonka tarjouksen kokonaishinta oli 13090 euroa.
Yritysvaikutusten arviointi: Kotisivuilla on suuri merkitys kunnan viestinnän ja markkinoinnin näkökulmasta. Onnistuneella markkinoinnilla viestitään kuntaa positiivisesti ja näin kehitetään kunnan vapaa-ajan asumista, matkailua ja yritystoimintaa.
Tarjousvertailu (liite 2) on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.
Pormestari: Kunta hankkii uudet kotisivut kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneeltä Creative Crue Oy:ltä.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
______
Täytäntöönpano: tarjoajat
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |