RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2021/Pykälä 118
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali
KH 17.08.2021 § 119
1181/00.00.01.05/2021
Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla perehtynyt kiinteistöasioihin ja lisäksi tuntea paikallisia oloja.
Maanmittauslaitoksen tehtävien hoidon kannalta on parempi mitä enemmän uskottuja miehiä on käytettävissä. Maanmittauslaitoksen toiveena on, että uskottuja miehiä valittaisiin tasaisesti eripuolilta kuntaa. Näin paikallistuntemusta olisi kiinteistötoimituksissa käytettävissä riittävästi. Maanmittauslaitos toivoo, että uskottujen miesten valinnassa kiinnitettäisiin huomiota siihen, että uskottujen miesten tulisi pystyä hoitamaan tehtävät virka-aikana.
Uskotuksi mieheksi voidaan valita samoilla perusteilla kuin käräjäoikeuden lautamieheksi. Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain mukaan uskotuksi mieheksi ei tule valita henkilöä, joka on valintahetkellä alle 25 vuotta tai täyttänyt 65 vuotta. Samassa laissa on mainittu myös lautamiehenä toimimisen esteen aiheuttavat virat ja toimet.
Kiinteistönmuodostamislain 7 §:n mukaan valitsemanne uskottujen miesten on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus. Maanmittauslaitos toivoo, että valitut kävisivät antamassa vakuutuksen mahdollisimman pian valintojen jälkeen. Vakuutusten antaminen voidaan järjestää keskitetysti kaikkien valittujen osalta.
Pormestari: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se
1. päättää vuosiksi 2021-2025 valittavien uskottujen miesten määräksi yhdeksän; sekä
2. valitsee kiinteistötoimitusten uskotut miehet.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
______
Täytäntöönpano: valtuuston listalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |