RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2021/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puolangan kirkonkylän asemakaavan osittainen muuttaminen
KH 17.08.2021 § 122
1207/10.02.03/2021
Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714
Maanomistaja ehdottaa, että kunnanhallitus käynnistäisi asemakaavan muutoshankkeen Kirkonkylässä Pölläniemen alueella. Muutos koskisi tiloja 69:40, 69:17 ja niillä sijaitsevia voimassa olevaan asemakaavaan sisältyviä kortteleita 107, 114 ja 118 sekä niihin liittyviä alueita.
Maanomistajien ehdotus:
Kortteli 107: Alun perin kaavoitettu kahdeksan omakotitonttia. Muutettu 80-luvulla pyynnöstä kahdeksi rivitalotontiksi. Tarkoitus muuttaa kortteli takaisin omakotitonteiksi, kuudeksi AO-rakennuspaikaksi.
Kortteli 118: Voimassa oleva kaavamerkintä AP. Tarkoitus muuttaa kortteli kahdeksi AO-rakennuspaikaksi.
Korttelien 114 ja 118 länsipuolella oleva VL-alue on kaavamuutoksessa tarkoitus osoittaa yhdeksi uudeksi AO-rakennuspaikaksi.
Maanomistajat ehdottavat, että kaavan muutoshankkeessa konsulttina toimii Kimmo Kaavasta DI Kimmo Mustonen.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka on toimitettu maanomistaja ehdotuksen liitteenä, mukaan suunnittelualueena on korttelit 107, 114 ja 118 kokonaan tai osittain sekä niihin liittyvät virkistys- ja liikennealueet. Kaavoitustyön tarkoituksena on muuttaa asemakaavaa lisäämällä yksi rakennuspaikka, muuttamalla rakennuspaikkojen käyttötarkoituksia ja tekemällä muita vähäisiä teknisiä muutoksia. Asemakaavan muutos koskee pientä osaa kaavasta. Asemakaavan muutoksesta laaditaan maankäyttösopimus.
Puolangan kunnanhallitus on päättänyt Valkolan alueen kaavan muuttamisen käynnistämisestä 15.6.2010 § 145. Koska prosessi on keskeytetty, on kyseessä oleva kaavamuutos tarkoituksenmukaista toteuttaa erillisenä hankkeena.
Hallintosäännön 21 §:n kohdan 32 kohdan mukaan kunnanhallitus vastaa asemakaavojen sekä näiden muutosten laatimisesta. Saman pykälän 18-kohdan mukaan kunnanhallitukselle kuuluu ja se ratkaisee asemakaavan muutoksen hyväksymisen muiden kuin vaikutukseltaan merkittävien kaavojen osalta voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain mukaan.
Yritysvaikutusten arviointi: mahdollisia vähäisiä positiivisia vaikutuksia
Pormestari: Kunnanhallitus päättää: 1. käynnistää Puolangan kirkonkylän asemakaavan osittaisen muuttamisen koskien kortteleita 107, 114 ja 118 kokonaan tai osittain sekä niihin liittyviä virkistys- ja liikennealueita ; 2. valita kaavakonsultiksi Kimmo Mustosen / KimmoKaavan; ja 3. asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman (liite 2) nähtäville 25.8.-14.9.2021 väliseksi ajaksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
______
Täytäntöönpano: maanomistaja, Kimmo Kaava, kuulutus Puolanka-lehti ja verkkosivut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |