Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2021/Pykälä 139


 

 

Sosiaalijohtajan valinta

 

KH 15.09.2021 § 139  

1127/01.01.01.01/2021  

 

 

 Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714

 

 Sosiaalijohtajan virka on ollut haettavana 16.4.-28.6.2021 välisenä aikana (hakuaikaa jatkettu) KuntaRekryssä ja mol.fi:ssä seuraavalla hakuilmoituksella:

 

  SOSIAALIJOHTAJA

 

 Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työtehtävän yhdennetyn sosiaalityön johtamisen parissa, osana ammattitaitoista ja toimivaa työyhteisöä. Yhteistyö palveluntuottajamme Terveystalo Kuntaturva Oy:n kanssa tarjoaa Sinulle näköalapaikan suomalaisen sote-järjestelmän huipulle. Johdat sekä kehität sosiaalipalveluita yhteistyössä palveluntuottajan kanssa entistä asiakaslähtöisemmiksi. Toimit lähiesimiehenä sosiaalityöntekijälle ja sosiaaliohjaajalle. Osallistut asiakastyöhön ja sosiaalipäivystykseen yhdessä tiimisi kanssa. Virkatehtäviesi hoidossa tarvitset omaa autoa.

 

 Olemme koulutusmyönteinen työnantaja. Annamme joustoa ja mahdollisuuksia suorittaa työhön liittyviä lisäopintoja työn ohella. Käytössämme on liukuva työaika ja työtä on mahdollisuus tehdä joustavasti myös osittain etätyönä. Työhön kuuluu säännöllinen työnohjaus. Tarvittaessa avustamme asunnon hankinnassa.

 

 Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen pätevyys. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä motivoitunutta ja ratkaisukeskeistä työotetta. Työssä tarvitset myös neuvottelutaitoja, joustavaa sekä positiivista asennetta sekä asiakkaiden että yhteistyötahojen kanssa työskennellessä. Arvostamme aiempaa esimies- tai johtamiskokemusta. Työssäsi tarvitset moniammatillista työskentelyotetta, hyviä organisointitaitoja ja taitoa toimia rakentavasti haastavissa tilanteissa. Käytät sujuvasti asiakastietojärjestelmiä.

 

 Liitä mukaan hakemukseen palkkatoiveesi. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

 

 Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävään valittavalta edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

 

 Virkaa haetaan www.kuntarekry.fi:n kautta. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Aloitusajankohta sovittavissa.

 

 Hakuaikana virkaa haki 5 henkilöä, joista 4 täytti kelpoisuusvaatimuksen. Työhaastatteluun kutsuttiin kelpoisuusvaatimuksen täyttäneet 4 hakijaa, joista yksi peruutti hakemuksen ennen haastattelua.

 

 Haastattelut pidettiin kunnanvirastolla tai Teamsin kautta 29.6.2021 ja 15.7.2021. Haastattelijaryhmään kuuluivat pormestari, hallintojohtaja ja palvelujohtaja Maria Parhiala kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut tuottavasta Terveystalo Kuntaturva Oy:stä.

 

 Haastattelijaryhmä esittää, että sosiaalijohtajan virkaan valitaan YTM Maria Mankinen. Esitys perustuu hakemusasiakirjojen ja haastattelujen perusteella muodostettuun kokonaisarviointiin.

 

 Työhakemukset ansioluetteloineen ja hakijavertailu on toimitettu kunnanhallitukselle oheismateriaalina.

 

 Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijat on siirretty 1.9.2021 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimuksen) piiriin.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää valita sosiaalijohtajan virkaan kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvimpana 1.10.2021 alkaen Maria Mankisen. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 pv kuluessa. Valittavalta edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

 

 Päätös: Pormestarin muutettu esitys: Kunnanhallitus päättää valita sosiaalijohtajan virkaan kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvimpana 1.10.2021 alkaen Tarja Raappanan ja valitun kieltäytymisen varalle Maria Mankisen. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 4750 €. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 pv kuluessa. Valittavalta edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Päätös: Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaan.

Merkitään pöytäkirjaan, että Hilkka Oikarinen ilmoitti jääviytensä (yleislausekejäävi) ja poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä.
Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 12.20-12.23.

 

 Täytäntöönpano: hakijat, henkilöstöpalvelut