RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.09.2021/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastus
TEKN 14.09.2021 § 69
Tekninen lautakunta on 31.1.2019 § 4 päättänyt, että pöytäkirja tarkastetaan jatkossa kokouksessa.
Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, eikä pöytäkirjaa saada valmiiksi, tarkastetaan pöytäkirja sähköpostikuittauksin kokousta seuraavana toisena arkipäivänä. Tällöin pöytäkirjan tarkastavat vuorollaan toimielimen kaksi jäsentä sukunimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
Pöytäkirja julkaistaan yleisessä tietoverkossa kokousta seuraavana arkipäivän.
Toimialajohtaja: Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, eikä pöytäkirjaa saada valmiiksi, tai mikäli pöytäkirjaan lisätään liitteitä tai korjauksia tarkastetaan pöytäkirja sähköpostikuittauksin kokousta seuraavana toisena arkipäivänä. Tällöin pöytäkirjan tarkastavat vuorollaan toimielimen kaksi jäsentä sukunimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
Päätös: Toni Haapala vastaesitys: Mikäli kokouksen aikana ilmenee teknisiä ongelmia, eikä pöytäkirjaa saada valmiiksi, tai mikäli pöytäkirjaan lisätään liitteitä tai korjauksia, valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, jotka tarkastavat pöytäkirjan sähköpostikuittauksin kokousta seuraavana toisena arkipäivänä.
Esa Räihä kannatti esitystä.
Päätös: Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |