RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2021/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puolankajärven koulun työsuunnitelma 2021-2022
SIV 27.09.2021 § 74
1291/12.00.01/2021
Valmistelija: Tuula Väisänen, 040 740 2567
Perusopetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelman perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä 1 momentissa tarkoitetuista asioista.
Puolangan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää hyväksyä vuosittaisen suunnitelman eli työsuunnitelman lukuvuoden opetuksen järjestämiseksi.
Työsuunnitelma liitteessä 1.
Toimialajohtaja: Hyväksytään esitetty työsuunnitelma.
Päätös: Muutettu päätösesitys: Lisätään työsuunnitelmaan ensiaputaitojen harjoittelua.
Päätös: Hyväksyttiin muutettu päätösesitys.
Täytäntöönpano: ote Puolankajärven koulu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |