RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 147
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poluilta MTB-reiteille -hanke
KH 12.10.2021 § 147
1331/00.01.05/2021
Valmistelija: Heikki Kanniainen, 040 830 6592
Maastopyöräily on viime vuosina nostanut suosiotaan luontoliikuntamuotona. Hyvillä maastopyöräreiteillä voidaan lisätä matkailualueiden vetovoimaa sekä saada paikkakunnan omia asukkaita liikuntaharrastuksien piiriin.
Paljakan alueella on rakennettu ensimmäisen kerran maastopyöräilyreittejä jo yli 20 vuotta takaperin, mutta silloin oltiin hieman aikaansa edellä ja reittit jäivät vajaakäytölle ja ilman huolenpitoa.
Puolangan kunta hakee rahoitusta Kainuun ELY-keskukselta uusien maastopyöräreittien rakentamiseen. Reitit yhdistävät kirkonkylän ja Paljakan alueet sekä Ukkohallan matkailukeskuksen. Hankkeen rahoitukseen osallistuvat myös Metsähallitus ja Hyrynsalmen kunta.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 298 978 euroa, josta ELY:ltä haettava avustus on 209 284,60 € (70 %), Metsähallituksen osuus
35 877,36 € (12 %), Puolangan kunnan osuus 35 877,36 € (12 %) ja Hyrynsalmen kunnan osuus 17 938,68 € (6 %).
Yritysvaikutusten arviointi: Hankkeella on merkittävä vaikutus matkailuelinkeinon kehittymiseen ja Paljakan vetovoiman lisääntymiseen.
Pormestari: Puolangan kunta hakee Poluilta MTB-reiteille -hanketta sekä hallinnoi sen. Kunta osallistuu hankkeen omarahoitukseen 35 877,36 eurolla vuosien 2021-2023 aikana.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: ote Kainuun ELY-keskus, Metsähallitus, Hyrynsalmen kunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |