Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 150


 

 

Rakentamistoimikunta

 

KH 12.10.2021 § 150  

1281/00.00.01.04/2021  

 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390 

 

 Tekninen lautakunta on 14.9.2021 § 74 nimennyt rakennustoimikunnan liikuntahallin ja päiväkodin rakennushankkeita varten. Pormestari on 14.9.2021 käyttänyt kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta kyseiseen päätökseen, jolloin asia siirtyy kokonaan kunnanhallituksen päätettäväksi. Kunnanhallitus on velvollinen tekemään asiassa päätöksen.

 

 Kuntalain 30 §:n mukaisesti kunnanhallitus voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Liikuntahalli on kunnan rakennushanke, jonka urakoitsija toteuttaa KVR- urakkana. Päiväkodin rakennushanke toteutetaan myös KVR- urakkana mutta rakennuksenomistaja on Kuntarahoitus, jolta kunta vuokraa rakennuksen edelleen käyttöönsä leasing- sopimuksella.

 

 Kunnahallitus tekee asiassa uuden päätöksen, jolloin aiempi lautakunnan päätös kumoutuu.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus nimeää rakentamistoimikunnan liikuntahallin ja päiväkodin rakennushankkeita varten. Toimikuntaan nimetään jäsen kunnanhallituksesta, teknisestä lautakunnasta ja sivistyslautakunnasta. Lisäksi toimikuntaan kuuluvat tekninen johtaja ja sivistysjohtaja.

 

 Päätös: Pormestarin muutettu esitys: Kunnanhallitus nimeää rakentamistoimikunnan liikuntahallin ja päiväkodin rakennushankkeita varten. Toimikuntaan nimetään jäsen kunnanhallituksesta, teknisestä lautakunnasta ja sivistyslautakunnasta. Lisäksi toimikuntaan kuuluvat tekninen johtaja ja sivistysjohtaja. Toimikunnan tehtävänä on päättää rakennushankkeiden aikana mahdollisista muutoksista ja niiden toteuttamisesta.
Päätös: Rakentamistoimikuntaan nimettiin Mari Haapalainen (pj), Toni Haapala, Jarkko Kyllönen, tekninen johtaja ja sivistysjohtaja. Toimikunnan tehtävänä on päättää rakennushankkeiden aikana mahdollisista muutoksista ja niiden toteuttamisesta.

 

 Täytäntöönpano: toimikunnan jäsenet