RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maakunnan yhteistyöryhmä
KH 26.10.2021 § 166
1364/00.00.01.05/2021
Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden 2021-2027 toimeenpano käynnistyy Suomessa 1.11.2021, jolloin Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman toteutus Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osalta alkaa. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ja vähävaraisille suunnatun aineellisen avun osalta toimeenpano käynnistyy vuoden 2022 alkupuolella. Lait ovat laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta (toimeenpano laki), laki alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (rahoituslaki) ja laki valtion avustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021-2028 (yritystukilaki).
Voimaan tulleen aluekehityslainsäädännön mukaan: "Maakunnan liiton hallitus asettaa maakunnan yhteistyöryhmän, nimittää sen puheenjohtajan ja vahvistaa sen työjärjestyksen".
Toimeenpanoasetuksen 11§:n mukaan: "Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenet nimetään kunnanvaltuuston toimikaudeksi ja Lapin maakunnassa saamelaiskäräjien jäsen saamelaiskäräjien toimikaudeksi. Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajan tulee olla kuntalain 14 §:n 2 momentin 10 kohdan mukaisesti valtuuston valitsema luottamushenkilö. Maakunnan yhteistyöryhmä nimeää keskuudestaan kolme varapuheenjohtajaa. Maakunnanliittoon toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa oleva henkilö voidaan valita yhteistyöryhmän jäseneksi. Maakunnan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina: 1) alueen kunnat ja maakunnanliitto sekä Lapin maakunnassa saamelaiskäräjät; 2) ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut yhteistyöryhmän tehtävien kannalta merkittävät valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot; 3) alueen kehittämisen kannalta keskeiset tahot kuten työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä, kansalaisyhteiskuntaa kuten ympäristö-, tasa-arvo- ja syrjimättömyyden estämistä edustavia järjestöjä sekä muita alueen erityispiirteiden kannalta keskeisiä tahoja."
Kainuun liitto pyytää Puolangan kuntaa nimeämään edustajan ja varaedustajan maakunnan yhteistyöryhmään.
Pormestari: Kunnanhallitus nimeää Puolangan kunnan edustajat maakunnan yhteistyöryhmään.
Päätös: Kunnanhallitus nimesi Puolangan kunnan edustajaksi maakunnan yhteistyöryhmään Seppo Rajalan ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Anu Liikasen.
Täytäntöönpano: Kainuun liitto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |