Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 155


 

 

Kunnan eri viranomaisten asiakirjoja

 

KH 26.10.2021 § 155  

    

 

 Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kunnan eri viranomaisten asiakirjat:

 

 Sivistyslautakunta

 - pöytäkirja 12.10.2021

 

 Tekninen lautakunta

 - pöytäkirja 22.10.2021

 

 Viranhaltijapäätökset

-          pormestarin päätös 22.10.2021

 

 Henkilöstön vuosilomaa-, sairautta-, työaikavapaata, virkavapaata, palkkausta-, virkamatkaa koskevat päätökset ajalla 13.10. – 26.10.2021

 - pormestari  

 - hallintojohtaja 

 - sosiaalijohtaja 

 

 Pormestari: Kunnanhallitus merkitsee asiakirjat tietoonsa saatetuiksi sekä toteaa, ettei kunnanhallitus käytä kyseisissä asioissa Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

 Päätös: Anja Peura esitti, että kunnanhalllitus käyttää otto-oikeutta teknisen johtajan päätökseen työnjohtajan palkkauksessa. Esitystä ei kannatettu.

Hyväksyttiin esityksen mukaan.