RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 159
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 aluevaalien äänestyspaikat ja ennakkoäänestyksen äänestysajat
KH 26.10.2021 § 159
1203/00.00.00.01/2021
Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714
Aluevaalit ovat tammikuussa 2022. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan 12.- 18.1.2022.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vaalipäivän äänestyspaikat ja kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa.
Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka
on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestyksen ajanjakson päivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Ennakkoäänestys laitoksessa toimitetaan
vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina.
Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat, kuitenkin niin, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen kello 8:aa eikä kello 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9:ää eikä kello 18:n jälkeen.
Kunnanhallitus määrää myös jokaiselle äänestysalueelle vaalipäivän äänestyspaikan, jonka nimi ja käyntiosoite ilmoitetaan em. pohjatietojärjestelmään. Valtuusto on kokouksessaan 27.4.2016 (§ 5) vahvistanut Puolangan kuntaan yhden äänestysalueen:
1) Puolangan äänestysalue
Vaalilain 9 §:n mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset. Näissä äänestyspaikoissa voivat äänestää vai yksiköissä hoidettavana olevat tai muuten sinne otetut henkilöt.
Puolangalla ympärivuorokautista hoitoa antava yksikkö on terveyskeskuksen vuodeosasto sekä sosiaalihuollon toimintayksiköitä ovat hoivakodit Tikankontti ja Mäntykoti.
Pormestari: Kunnanhallitus päättää, että
1) aluevaalien ennakkoäänestyspaikkana on Maaherrankatu 7, 89200 Puolanka, jossa ennakkoäänestysajat ovat:
12.-14.1.2022 9.00-18.00
15.1.2022 10.00-16.00
16.1.2022 10.00-16.00
17.-18.1.2022 9.00-18.00;
2) ennakkoäänestyspaikkana käytetään myös kiertävää äänestysautoa, jonka äänestysajat ja pysähdyspaikat ovat:
ke 12.1.2022:
Puokio, Jaalangantien/Vaalantien risteys, 89210 Puokiovaara: klo 9.00 - 9.45;
Törmänmäki, ent. kaupan piha, Törmänmäentie 7, 89110 Törmänmäki: klo 10.30 - 11.15;
Väyrylän kylä, P-paikka, Paltamontie 190, 89200 Puolanka: klo 11.45 - 12.30;
Kotila, ent. kaupan piha, Ristijärventie 10, 89140 Kotila:klo 13.00-13.45;
Rasinkylä, ent. koulu, linja-autopysäkki, Hyrynsalmentie 88, 89200 Puolanka: klo 14.30 - 15.00
to 13.1.2022:
Paasikoski, Vattuperäntien ja Pudasjärventien risteys, Vattuperäntie 1, 89200 Puolanka: klo 9.00 - 9.45;
Joukokylän koulu, Taivalkoskentie 290 A, 89320 Joukokylä: klo 10.15 - 11.45;
Suolijärvi, Tuulentupa, Suolijärventie 111, 89330 Suolijärvi: klo 12.15 - 13.15;
Lylykylä, Lylykyläntie 223, 89200 Puolanka: klo 14.15 - 14.45;
Aittokylä, Lylykyläntien ja Katvalantien risteys, Lylykyläntie 20/Katvalantie 1, 89200 Puolanka: klo 15.15 - 15.45
3) vaalipäivän 23.1.2022 äänestyspaikka on Puolankajärven koulu, Koulukatu 2, 89200 Puolanka.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: keskusvaalilautakunta, tiedot äänestyspaikkarekisteriin
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |