Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 94


 

 

Talousarvio 2022 valmistelu

 

SIV 27.09.2021 § 79 

 

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

 Kunnanhallitus on antanut toimialoille ohjeita talousarvion 2022 laadintaan seuraavasti: 

 

 Ulkoisen toimintakatteen raamiksi kullekin toimialalle vuodelle 2022 vahvistetaan v. 2021 raami lisättynä henkilöstökuluissa 1 %:llaja ja muiden palveluiden ostossa 1 %:lla. Toimialojen tulee suunnitella talousarvioesityksensä siten, ettei raamia ylitetä.

   

Toimialajohtaja: Lautakunta käy keskustelua talousarvion laadinnasta. Toimialajohtajan selostuksen perusteella sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi talousarvion 2022 valmistelun etenemisen.             

 

 Päätös: Muutettu päätösesitys: Lautakunta käy keskustelua talousarvion laadinnasta. Toimialajohtajan selostuksen perusteella sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi talousarvion 2022 valmistelun etenemisen.  Valmistelussa huomioidaan lautakunnan keskustelun perusteella varhaiskasvatuksen kustannukset olemassa olevan sopimuksen mukaan, selvitetään mahdolliset maksuttoman varhaiskasvatuksen kustannukset sekä sivukylien varhaiskasvatuspalveluiden kustannukset.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

SIV 11.10.2021 § 87 

 

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

Talousarvion 2022 laadinnan pohjaksi on valmisteltu yksityiskohtainen esitys.

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta käy keskustelua talousarvion valmistelusta ja evästää toimialajohtajaa jatkovalmistelun osalta.

 

 Päätös: Talousarvion valmistelu jatkuu.

Tämän pykälän aikana pidettiin kokoustauko klo 15.56-16.08.

 

 

SIV 01.11.2021 § 94  

1310/02.02.00/2021  

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

 

 Toimialajohtaja: Sivistyslautakunta merkitsee talousarvioesityksen (liite 1) tiedoksi saaduksi ja hyväksyy sen osaltaan.

 

 Päätös: Lautakunta hyväksyi talousarvioesityksen varhaiskasvatuksen Toiminta talousarviovuonna -kohtaan alla olevalla täsmennetyllä lausekkeella palveluiden järjestämisestä. Perheiden varhaiskasvatustarpeet (mm. huoltajien työssäkäynti suuntautuessa muualle kuin Puolangan taajamaan) huomioidaan. Kokonaisarvion perusteella etsitään paras ratkaisu (esim. perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito tai kuntien välinen yhteistyö) varhaiskasvatuspalveluiden toteuttamiseksi kussakin palvelutarpeessa.

 

 Täytäntöönpano: kunnanhallitus