RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.11.2021/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puolangan perussuomalaiset oma ryhmä liite nro 4 | ||
Eroilmoitus Parempi Puolanka-ryhmästä liite nro 5 | ||
Läsnäoloraportti liite 6 |
Muut esille tulevat asiat
VALT 11.11.2021 § 47
Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloitteita ei oteta käsiteltäväksi, vaan ne lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä miten asia on valmisteltava.
Merkitään pöytäkirjaan, että kokouksen alkaessa puheenjohtajalle jätettiin liitteen nro 4 mukainen valtuutettujen ilmoitus Parempi Puolanka -valtuustoryhmästä eroamisesta ja Puolangan perussuomalaiset -nimisen valtuustoryhmän perustamisesta sekä liitteen nro 5 mukainen valtuutetun ilmoitus Parempi Puolanka -valtuustoryhmästä eroamisesta ja toimimisesta
sitoutumattomana valtuutettuna.
Läsnäoloraportti on liitteenä nro 6.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |