Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2021/Pykälä 181


 

 

Kainuun Rastiviikko 2022

 

KH 24.11.2021 § 181  

1414/00.04.02/2021  

 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390 

 

Kainuun rastiviikko järjestetään Puolangalla kesällä 2022. Järjestäjien edustajat Kainuun Rastiviikko ry ja Puolangan Ryhti ry ovat käyneet keskusteluja kunnan kanssa kunnan osallistumisesta Rastiviikko- tapahtuman järjestämiseen pääyhteistyökumppanina.

 

Yhtenä konkreettisena toimena ovat olleet alueen kartoitustyöt, jotka on pääosin toteutettu kunnan tuella vuosina 2020 ja 2021.

 

Rastiviikkojen merkitys aluetalouteen on huomattava ja kävijöiden järjestämispaikkakunnalle jättämän rahan suurudeksi on arvioitu kaksisataaviisikymmentä euroa kävijää kohti. Tämän lisäksi tapahtuma hyödyttää myös naapurikuntia laskennallisesti noin sata euroa kävijää kohti. Puolangan Ryhti on myös käyttänyt Rastiviikoista saamansa taloudellisen tuloksen täysimääräisesti puolankalaisten liikuntapalvelujen tukemiseen, eikä ole saanut kunnalta muuta erillistä toimintatukea.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Kainuun Rastiviikko suunnistustapahtuman vaikutukset aluetalouteen on arvioitu 1,5 miljoonan euron suuruisiksi.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää osallistua Kainuun Rastiviikkojen 2022 markkinointikuluihin 2500 euron (alv 0%) ja kilpailukeskusrakentamiseen sekä kartoitus- ratamestari- ja tulostuskuluihin 30 000 euron (alv 0%, sisältäen 5000 € arvosta kunnan tekemää työtä/palveluja/tuotteita) talousarvioon 2022 varattavilla määrärahoilla. Lisäksi Kainuun Rastiviikot voivat hyödyntää kunnan tiloja ja maa-alueita asiasta tarkemmin sovittavilla ehdoilla korvauksetta.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: Kainuun Rastiviikko ry, Puolangan Ryhti