Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2021/Pykälä 174


 

 

Valtuuston päätösten toimeenpano

 

KH 24.11.2021 § 174  

    

 

 Kuntalain 96 §:n mukaan kunnanhallituksen velvollisuuksiin kuuluu valtuuston päätösten laillisuuden valvonta.

 

 Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on saatettava viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Valtuusto on kokouksessaan 11.11.2021 käsitellyt seuraavat asiat:

 

 § 36 Pelastuslautakunnan jäsenen valinta

 § 37 Osavuosikatsaus 1-8/2021

 § 38 Tuloveroprosentti vuodelle 2022

 § 39 Lausunto toimenpiteistä vuoden 2020 arviointikertomuksen johdosta

 § 40 Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2022

 § 41 Pieni-Paljakan tuulipuisto

 § 42 Ukonkankaan tuulipuisto

 § 43 Harmajapään tuulipuisto

 § 44 Kuntalain 94.2 §:n mukainen vaatimus

 § 45 Kuntalain 94.2.§ mukainen vaatimus

 § 46 Tilapäisen valiokunnan asettaminen

 

 Pormestari: Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessaan 11.11.2021 tekemät päätökset lainmukaisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.