RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2021/Pykälä 198
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosääntö
KH 15.12.2021 § 198
1457/00.01.01.00/2021
Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714
Kuntalain 90 §:ssä säädetään hallintosäännöstä.
Valtuusto on hyväksynyt Puolangan kunnan hallintosäännön 26.11.2019 § 23.
Kuntalain (410/2015) kunnan taloutta, hallintoa sekä kuntien yhteistoimintaa koskevia säännöksiä on muutettu laila kuntalain muuttamisesta (419/2021). Osa muutoksista on tullut voimaan 26.5.2021, osa tulee voimaan myöhemmin.
Hallintosääntöön esitetään lakimuutoksesta johtuvia vähäisiä muutoksia sekä muutosta talouden osavuosikatsauksen ajanjaksoon seuraavasti:
7 luvun nimi Asiakirjahallinnon järjestäminen esitetään muutettavaksi seuraavaksi: Tiedonhallinnan ja asiakirjahallinnon järjestäminen
Saman luvun 49 §:n Kunnanhallituksen asiakirjahallinnon tehtävät nimi esitetään muutettavaksi seuraavaksi: Kunnanhallituksen tiedonhallinnan ja asiakirjahallinnon tehtävät. Lisäksi kyseiseen pykälään esitetään lisättävän viides alakohta:
5. vastaa siitä, että tiedonhallintalain 4.2 §:n vastuut, käytännöt ja valvonta on määritelty kunnassa; tiedonhallinnan toteuttamiseen liittyvien tehtävien vastuut ovat: 1. Vastuu tiedonhallintalain mukaisten kuvausten koostamisesta ja ylläpidosta (tiedonhallintamalli (5 §), muutosvaikutusten arviointi (5 §) ja asiakirjajulkisuutta koskeva kuvaus (28 §), 2. Vastuu 19 §:ssä säädetystä tietoaineistojen sähköiseen muotoon muuttamisesta ja saatavuudesta, 3. Vastuu tietoturvallisuusjärjestelyistä, tietojärjestelmien toiminnasta ja yhteentoimivuudesta sekä tietovarantojen yhteentoimivuudesta (2 §:n 13 kohta, 5 §, 12 - 17 §, 22 - 24 §) ja 4. Vastuu asianhallinnan ja palvelujen tiedonhallinnan järjestämisestä sekä tietoaineistojen säilyttämisen järjestämisestä (21 §, 25 - 27 §).
Perusteluna muutokselle on, että hallintosääntöön tulee 31.12.2021 mennessä sisällyttää määräykset tiedonhallinnan järjestämisestä.
54 § Toiminnan ja talouden seuranta
aiempi samamuoto:
Toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti. Osavuosikatsaukset raportoidaan valtuustolle neljän kuukauden välein.
kohta muutettuna:
Toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti. Osavuosikatsaukset raportoidaan valtuustolle kolmen kuukauden välein.
Perusteluna muutokselle on se, että kunnan on raportoitava automaattisella talousraportoinnilla taloudesta valtiokonttorille neljännesvuosittain, jolloin on tarkoituksenmukaista, että osavuosikatsaus- ja automaattisen talousraportoinnin jaksot olisivat yhtenevät.
144 § Aloiteoikeus
aiempi sanamuoto:
Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.
kohta muutetuuna:
Perusteluna muutokselle on kuntalain muutos, jossa aloiteoikeutta on laajennettu.
Hyväksyttäväksi esitettävä hallintosääntö on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.
Pormestari: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön (liite), joka tulee voimaan 1.1.2022.
Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön (liite nro 3), joka tulee voimaan 1.1.2022.
Täytäntöönpano: valtuuston listalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |