RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.01.2021/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuori yrittäjä -valinnaisaineen tarjoaminen
SIV 28.01.2021 § 7
1051/12.00.01/2021
Valmistelija: Tuula Väisänen, 040 740 2567
Puolangan peruskoulun voimassa olevan opetussuunnitelman (1.8.2016) laaja-alaisiin tavoitteisiin on kirjattu (L6) työelämäntaidot ja yrittäjyys. Opetussuunnitelmassa vaaditaan, että oppilaiden tulee perusopetuksessa saada yleisiä valmiuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä asennetta työelämää ja yrittäjyyttä kohtaan. Oppilaiden on tärkeä saada kokemuksia, jotka auttavat oivaltamaan työn ja yritteliäisyyden merkityksen, yrittäjyyden mahdollisuudet sekä oman vastuun yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Itsensä työllistämisen taidot ja yrittäjyys sekä riskien arviointi ja hallittu ottaminen tulisi tehdä nuorille tutuiksi myös erilaisten harjoitusten ja projektien kautta.
Tällä hetkellä tämä on toteutunut koulussamme kuudesluokkalaisten yrityskylä hankkeen ja 8.-9. luokkalaisten TET-viikkojen myötä (3vko/opp./yläkoulu), jolloin nuori tutustuu valitsemaansa työpaikkaan ja siellä oleviin työtehtäviin.
Puolangan kunnan yksi strategian painopiste on yritysmyönteinen Puolanka. Puolankajärven koulu haluaa innostaa tämän valinnaiskurssin kautta puolankalaisia nuoria yrittäjyyteen.
Puolankajärven koululta kaksi opettajaa on kouluttautunut YES hankkeen kautta. YES hanke on Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkosto, joka edistää yrittäjyyskasvatuksen toteutumista vahvistamalla yrittäjämäistä toimintakulttuuria, valmentamalla opettajia, kehittämällä koulutusta ja rakentamalla kouluyritysyhteistyötä. Nämä opettajat tuovat YES hankkeen kautta nuorille tarkoitettua uutta yrittämisen mallia.
Nuori yrittäjä -kurssia tarjotaan 8.-9. luokkalaisille 2 vvh:n valinnaisaineenna, jota on mahdollista jatkaa lukiossa soveltavana kurssina. Kurssia tarjotaan lukuvuodesta 2021 alkaen.
Valinnaisaine Nuori yrittäjä tiedot:
Kurssin nimi:
Nuori yrittäjä
luokka-aste 8.-9. luokka
tuntimäärä 2h/vk
Toteutuminen:
Syys- ja kevätlukukaudella kahden vuoden ajan jatkuen lukiossa.
Tavoitteet:
Opiskelija
- tutustuu ja laajentaa näkemystään yrittäjyydestä
- laajentaa opiskelijan yleisiä työelämävalmiuksia
- kehittää omaa yrittäjämäistä osaamista
- vahvistaa taloudenhallinta taitoja
- edistää opiskelijan esiintymistaitoja
Sisältö ja menetelmä
Opiskelijat suunnittelevat toimivan yrityksen, jossa korostuu ideointi, luovuus ja yhteistyö liiketoimintaidean luomisessa.
Yrityksen perustaminen jossa jeataan vastuut ja roolit, kartoitetaan mahdolliset riskit.
Toiminnan markkinointi: oman alueen tunteminen, palvelutarpeen kartoittaminen, idean jalostaminen, verkostoituminen sekä esiintymistaitojen vahvistaminen.
Yritystoiminnan lopettaminen, jossa valmistellaan loppuraportti ja yhteenveto yritystoiminnasta. Yhteenveto mikä on toiminut hyvin, missä olisi voitu toimia toisin.
Arviointi
Numeroarviointi. Huomioidaan suunnittelu, yhteistyötaidot, yrityksen kokonaisuus suunnittelusta loppuraporttiin. Kirjallinen tuotos ja / kokeet.
Toimialajohtaja: Lisätään Nuori yrittäjä -valinnaisaine 8. ja 9. luokan valinnaisainetarjottimeen lukuvuodesta 2021-2022 alkaen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
______
Täytäntöönpano: ote Puolankajärven koulu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |