RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkastus 1.8.2022 alkaen
SIV 11.04.2022 § 26
1666/02.05.00.00/2022
Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Varhaiskasvatusmaksuihin ja tulorajoihin on tehty indeksitarkistukset. Elokuun 2022 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 13.12.2021 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1087/2021). Indeksitarkistukset asiakasmaksuun ja tulorajoihin tehdään joka toinen vuosi.
Asiakasmaksujen osalta ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 288 eurosta 295 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 27 eurosta 28 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.
Varhaiskasvatuksesta perittävä asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatuksessa viettämän ajan perusteella. Maksua määritettäessä otetaan tuloina huomioon lapsen, hänen vanhemman tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot.
Kunnassa tulee päättää siitä, miten indeksitarkistuksen vuoksi muuttuneet asiakasmaksut ja tulorajat vaikuttavat kunnassa perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määräämisessä käytettävät tulorajat ovat indeksitarkistuksen vuoksi 1.8.2022 alkaen seuraavat:
Perheen koko hlöä | Tuloraja € / kk suluissa nyk. tuloraja | Maksuprosentti |
2 | 2913 € (2798) | 10,7 % |
3 | 3758 € (3610) | 10,7 % |
4 | 4267 € (4099) | 10,7 % |
5 | 4777 € (4588) | 10,7 % |
6 | 5284 € (5075) | 10,7 % |
Yli kuusihenkisen perheen maksun määräämisessä käytettävän tulorajan lisäys kustakin seuraavasta alaikäisestä lapsesta on 1.8.2022 alkaen 197 € (nyt 189 €).
Toimialajohtaja: Sivistyslautakunta hyväksyy ja päättää ottaa käyttöön indeksitarkistukset ja muutokset varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin 1.8.2022 alkaen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
______
Täytäntöönpano: Touhula
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |