Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 24


Tilinpäätös ja toimintakertomus tekninen

 

 

Talousarvion toteuma vuodelta 2021

 

TEKN 31.03.2022 § 24  

1661/02.06.01.03/2022  

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084 

 

Kuntalain mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa. Talousarvion toteumisvertailu ja toimintakertomus kuuluvat tilinpäätökseen.

 

Teknisen lautakunnan toteumassa, sekä tulot että menot tulevat ylittämään talousarvion. Toimintakatteen tippumiseen on ollut vaikutusta koronalla, joka toi kustannuksia muun muassa isojen maskihankintojen kautta. Isot kaukolämpökorjaukset veivät osansa ja kaukolämmön kustannustason nousu oli merkittävä, sekä liikenneväylien kunnostukset.

 

Talouden toteumavertailut oheismateriaalina.

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta merkitsee tiedoksi toteuman vuodelta 2021.

 

 Päätös: Lautakunta merkitsee tiedoksi.

 

 Täytäntöönpano: kunnanhallitus