Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 53


 

 

Opetussuunnitelmien päivitykset

 

SIV 20.06.2022 § 53  

1781/12.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Tuula Väisänen, 040 740 2567 

 

Opetushallitus on täsmentänyt useita opetussuunnitelman perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

 

Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin, lakiin ammatillisesta koulutuksesta, lukiolakiin ja lakiin tutkintokoulutuksen valmentavasta koulutuksesta. Lait edellyttävät jatkossa, että lapsen ja nuoren etu otetaan ensisijaisesti huomioon aina, kun opetusta tai koulutusta suunnitellaan, järjestetään tai siitä päätetään.

 

Muutokset tulevat voimaan 1.8.2022. Esi- ja perusopetuksen sekä koulutuksen järjestäjien on päivitettävä paikalliset opetussuunnitelmat siten, että ne vastaavat annettuja määräyksiä ja ovat käytössä elokuun alkuun mennessä.

 

Kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisyyn sekä kurinpitoon 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset löytyvät seuraavista opetussuunnitelman perusteiden kohdista:

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista ”Perusopetus yleissivistyksen perustana”, kappaleesta ”Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet”, luvusta ”Oppimisista ja hyvinvointia edistävän koulutyön järjestäminen”, kappaleista ”Yhteinen vastuu koulupäivästä”, ”Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö” ja ”Paikallisesti päätettävät asiat” sekä luvusta ”Oppilashuolto”, kappaleesta ”Yhteisöllinen oppilashuolto”.

 

Lukion opetussuunnitelman perusteista 2019 luvuista ”Lukiokoulutuksen tehtävä”, ”Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet”, kappaleesta ”Yhteisöllinen opiskeluhuolto” ja luvusta ”Kurinpitotoimet”, kappaleesta ”Kurinpitotoimien käyttämistä ja menettelyjä koskevan suunnitelman sisältö”.

 

 

Puolankajärven koulussa ei ole ollut käytössä paikallista perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaa. Valmistavassa opetuksessa on kyse maahanmuuttajien lapsille järjestettävästä opetuksesta, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun.

 

Puolankajärven koulussa on laadittu valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Opetushallituksen antamien valmistavan opetuksen perusteiden 2015 mukaisesti. Opetussuunnitelma liitetään osaksi perusopetuksen OPS:aa. Suunnitelma on esityslistan liitteenä.

 

Puolangan kunnan eri opetussuunnitelmiin tulee lisätä vaaditut täsmennykset ao. kohtiin eri opetussuunnitelmissa. Täsmennykset ovat tarkemmin liitteissä.

 

Mahdollisesti tarvittavat paikalliset tekniset täsmennykset lisätään perusopetuksen OPS:an kohtaan 5.6. myöhemmin.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 lukuihin 7 ja 8 on tehty päivityksiä mm. vanhentuneisiin ammattinimikkeisiin ja käytänteisiin. Muutoksen jälkeen luvut 7 ja 8 vastaavat oppimisen ja koulunkäynnin tuen ja oppilashuollon uudistettuja käytänteitä.

 

Uudessa lukion opetussuunnitelmassa 2021 on uusi pitkän matematiikan opintojakso Talousmatematiikka MAA9 (1 op). Opiskelijoiden talousmatematiikan peruskäsitteiden ja taitojen sekä prosenttilaskennan osaamisen tueksi on tarpeen tarjota myös pitkän matematiikan opiskelijoille lyhyen matematiikan Talousmatematiikan alkeet MAB6 (1op) -moduuli koulukohtaisena, paikallisena valinnaisena opintojaksona. Talousmatematiikan alkeet MAB6 sisältää sellaisia talousmatematiikan perusasioita, joista on hyötyä sekä arkielämässä että Talousmatematiikka MAA9 -opintojaksolla.  

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta hyväksyy esitetyt muutokset perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmiin ja valmistavan opetuksen opetussuunnitelman ja ne otetaan käyttöön 1.8.2022 alkaen.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Rehtori oli tämän pykälän esittelyn ajan läsnä.

 

 Täytäntöönpano: Ote Puolankajärven koulu