RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.08.2022/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomuksen 2021 sivistyslautakunnan vastaus kunnanhallitukselle
SIV 18.08.2022 § 79
1722/00.03.01/2022
Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574
Tarkastuslautakunta on arvioinut ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet. Arviot on kirjattu arviointikertomukseen.
Arviointikertomuksessa sivistyslautakunnan osalta todettiin, että toiminnan raportointi on kattava ja toiminnallisia tavoitteita mitataan määrällisin mittarein.
Arviointikertomus ei sisältänyt suoria toimenpide-ehdotuksia lukuun ottamatta vaikuttavuuden arviointia, jonka lisäämistä esitettiin.
Toimialajohtaja: Lautakunta käsittelee arviointikertomuksen ja merkitsee sen tiedoksi ja jatkossa kiinnittää huomiota vaikuttavuuden arvioinnin lisäämiseen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: kunnanhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |