Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.08.2022/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Oikaisuvaatimus ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajan valinnasta

 

SIV 20.06.2022 § 55 

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 0445950574 

 

Sivistyslautakunta on saanut oikaisuvaatimuksen lautakunnan päätökseen ryhmäperhepäivähoidon tuottajan valinnasta 16.05.2022 46 §.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että

1)     hankinnassa ei täyty lain vaatimat periaatteet tasapuolisuus, syrjimättömyys ja avoimuus.

2)     kilpailutus ei täytä hallintolain 6 pykälän, Puolangan kunnan hankintaohjeen ja hankintoihin sovellettavan lain julkisista hankinnoista 3 pykälän säännöksiä.

3)     kilpailutusaikataulu, (tarjousaika 4.5.-11.5.2022 ja aloitusaika 1.6.2022), ei täytä lain edellyttämää kohtuullista aikaa. Nopea hankinta-aikataulu ei luo todellista kilpailutilannetta.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää oikaisuvaatimuksessaan, että palveluntuottajan valintapäätös tulee hylätä. Lain ja ohjeiden vastainen hankintaprosessi tulee saattaa kunnanhallituksen käsittelyyn. Virkavastuun ja virkavelvollisuuksien rikkominen. Kuntalaki 85 pykälä, laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 17 pykälä

 

Vastaukset oikaisuvaatimuksen väitteisiin:

1)     hankinta oli tasapuolinen, syrjimätön ja avoin, koska se oli kaikkien toimijoiden nähtävillä Cloudia-kilpailutusjärjestelmässä

2)     kilpailutusehdot täyttyvät

3)     lainsäädäntö ei määritä tarjousajan pituutta

 

Päätöksen perustelu

Ryhmäperhepäivähoidon järjestäminen kuului jo voimassa olevaan sopimukseen varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisestä.

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

 Päätös: Anja Peura esitti, että oikaisuvaatimus hyväksytään, mutta ei saanut kannatusta.
Lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

 Täytäntöönpano: oikaisuvaatimuksen tekijä

 

SIV 18.08.2022 § 80  

1569/02.08.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 0445950574 

 

Lautakunnan oikaisuvaatimukseen antamasta päätöksestä on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Sivistyslautakunnalta pyydetään lausuntoa asiasta.  

 

Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö siihen liitettyine asiakirjoineen on toimitettu lautakunnan jäsenille.

 

 

Vaatimus

Päätös tulee kumota ja kaikki asiankäsittelystä aiheutuvat kulut tulee Puolangan kunnan maksaa.

 

Perustelut:

-          kilpailutus ei ole hallintolain 6 pykälän, Puolankan kunnan hankintojen ohjeen ja lain julkisista hankinnoista 3 pykälän säännösten mukainen

-          päätöksen perusteluissa lautakunta toteaa ryhmäperhepäiväkodin järjestämisen kuuluvan jo voimassa olevaan sopimukseen varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisestä. Puolangan kunta on näin ollen tehnyt perusteettoman lisämäärärahan myöntämisen ja palvelun kilpailuttamisen kyseiseen toimintaan

-          sivistysjohtaja on ollut esteellinen, koska sivistysjohtaja on toiminut 20.6.2022 pykälä 55 oikaisuvaatimukseni käsittelyn valmistelijana ja esittelijänä ja ollut mukana päätöksenteossa. Katson asian käsittelyn puolueettomuuden vaarantuneen sivistysjohtajan osallistuessa asian käsittelyyn, jossa arvostelun kohteena on hänen toimiensa lainmukaisuus.

 

 Toimialajohtaja: Sivistyslautakunta antaa asiassa Hao Dnro 926/03.04.04.04.10/2022 seuraavan lausunnon: Puolangan kunnan ja Touhulan väliseen sopimukseen varhaiskasvatuksen palveluiden hankinnasta sisältyy ryhmäperhepäiväkodin perustaminen taajaman ulkopuolelle, mikäli tarvetta ilmenee. Ryhmäperhepäiväkodin perustamisen ja toiminnan ylläpidon kulut (esim. kolmen henkilön palkkakulut) eivät kuuluneet sopimuksen mukaiseen kuukausikustannukseen, joten asia päätettiin varmistaa kilpailutuksella. Kilpailutuksen toteutus niin hankinnan arvo ja aikataulu huomioon ottaen, on toteutettu asianmukaisesti kunnan hankintaohjeistuksen mukaisesti. Sivistyslautakunta toteaa, ettei kunnallishallinnossa tunneta toisen asteen jääviyttä, jolloin sivistysjohtaja ei ollut esteellinen käsittelemään valmistelemaan asiasta tehtyä oikaisuvaatimusta. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus tulee hylätä ja päätöstä ei tule kumota.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa