RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 91
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen biologian, maantiedon ja terveystiedon tuntiopettajan virka
SIV 30.08.2022 § 91
1885/01.01.01.01/2022
Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574
Puolankajärven koulussa on ollut avoinna tuntiopettajan virka (BG, GE ja TE). Tunteja myös Puolangan lukiossa.
Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä, TE- toimiston sähköisessä työnhakupalvelussa sekä Puolangan kunnan omilla kanavilla. Tuntiopettajan virka oli haettavana 10.-24.8.2022 välisenä aikana.
Hakemuksia saapui kaksi, joista toisella oli tehtävään vaadittava pätevyys ja hänet kutsuttiin haastatteluun.
Hallintosäännön § 34 mukaan lautakunnat valitsevat toimialansa viranhaltijat. Palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot OVTES:n mukaan.
Toimialajohtaja: Perusopetuksen biologian, maantiedon ja terveystiedon tuntiopettajan virkaan valitaan filosofian tohtori Jukka Lamppu 1.9.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkaan valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: ote hakijat
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |