Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 93

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunnan eri viranomaisten asiakirjoja

 

KH 18.10.2022 § 93  

    

 

 Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat kunnan eri viranomaisten asiakirjat:

 

 Sivistyslautakunta

 - pöytäkirjat 20.9.2022 ja 13.10.2022

 

 Tekninen lautakunta

 - pöytäkirja 26.9.2022

 

 Viranhaltijapäätökset

 - hallintojohtajan päätös 5.10.2022 § 10

 

 Henkilöstön vuosilomaa-, sairautta-, työaikavapaata, virkavapaata, palkkausta-, virkamatkaa koskevat päätökset ajalla 17.9.2022 - 17.10.2022

 - pormestari  

 - hallintojohtaja 

 - sosiaalijohtaja
- maaseutupäällikkö
- työvoimakoordinaattori 

 

 Pormestari: Kunnanhallitus merkitsee asiakirjat tietoonsa saatetuiksi sekä toteaa, ettei kunnanhallitus käytä kyseisissä asioissa Kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa