Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Haarasuonkankaan tuulipuisto

 

KH 18.10.2022 § 97  

1911/10.02.02/2022  

 

 

 Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714 

 

Pohjan Voima Oy ja Taaleri Energia Oy (yhdessä "Haarasuonkankaan Tuulipuisto") suunnittelevat

tuulivoimapuiston rakentamista Puolangalle ja esittävät yleiskaavoituksen aloittamista alueelle. Hanketoimijat ovat perustaneet hankkeen suunnittelua ja toteutusta varten yhdessä omistamansa tytäryhtiön Haarasuonkankaan Tuulipuisto Ky:n.

Suunniteltu hankealue sijaitsee Puolangan lounaisosassa Vaalan rajalla, noin 25-30 kilometrin päässä Puolangan keskustaajamasta lounaaseen. Haarasuonkankaan Tuulipuisto kehittää tuulivoimahanketta Vaalassa, ja tässä kaavoitusaloitteessa Puolangan kunnalle esitetty hankekokonaisuus käsittäisi Vaalan hankkeen laajentamisen Puolangan puolelle. Hankealueet ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa, ja Puolangalle suunnitellut tuulivoimalat hyödyntäisivät alustavasti muun muassa Vaalan hankkeen sähköverkkoliityntää ja muuta infrastruktuuria.
 

Hankkeessa on tarkoitus rakentaa Puolangan alueelle enintään 9 tuulivoimalaa. Tuulivoimalat tulevat olemaan toteuttamisajankohdan teknologian mukaisia. Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja

voimaloiden kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana. Hankealue on pääosin valtion omistuksessa.

Hankealue on asumatonta, ja se on pääasiassa metsätalouden käytössä olevaa metsä- ja suoaluetta. Hankealueen pinta-ala on noin 22 km2. Alustavien suunnitelmien mukaisilta voimalaitospaikoilta on etäisyyttä lähimpään asuinrakennukseen ja

lomarakennukseen vähintään noin 2 km. Hankealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole suojelualueita tai Natura-alueita.

Haarasuonkankaan Tuulipuisto tulee käymään hankesuunnittelun alussa toimivaltaisen ELY-keskuksen kanssa YVA-lain mukaisen ennakkoneuvottelun hankkeen hallinnollisista menettelyistä,

selvitystarpeista sekä hankkeen muista lähtökohdista. YVA:n ja hankekaavan menettelytapa päätetään ELY-keskuksen kanssa pidettävässä ennakkoneuvottelussa.

Haarasuonkankaan Tuulipuisto vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Hanketoimijan kanssa tehtävässä kaavoitussopimuksessa on määritetty kaavan

laadinnan toimintatavoista, kustannuksista, kaavan laatijasta ja kaavoituskonsultin valinnasta.

Kaava-alueen alustava rajaus on esitetty oheisessa kartassa. Kaava-alueen rajaus ja tuulivoimaloiden määrä ja sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten

arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.

Kaavoitusaloite, hanke-esittely ja kaavoitussopimus on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.
 

Yritysvaikutusten arviointi: Tuulivoimarakentaminen tuo työtä paikkakunnalle rakentamisvaiheessa ja myöhemmin kunnossapidossa.
 

 Pormestari: Kunnanhallitus 1) esittää valtuustolle, että Haarasuonkankaan tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella (alustava rajaus liitteessä). 2) hyväksyy liitteen mukaisen kaavoitussopimuksen.

 

 Päätös: Anja Peura esitti, ettei kaavoituksen aloittamista esitetä valtuustolle. Toni Haapala kannatti Peuran esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jolloin on äänestettävä. Äänestystapana on nimenhuutoäänestys (sähköinen), jossa JAA tarkoittaa pohjaehdotusta ja EI Peuran esitystä. Äänestyksessä annettiin 6 ääntä, joista 4 JAA-ääniä ja 2 EI-ääniä. Äänestysluettelo on liitteenä nro 1. Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi on tullut: Kunnanhallitus 1) päätti esittää valtuustolle, että Haarasuonkankaan tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella (alustava rajaus liitteessä nro 2). 2) hyväksyi liitteen nro 3 mukaisen kaavoitussopimuksen. (Kokouksen läsnäoloraportti on liitteenä nro 4.)

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle, Pohjan Voima Oy ja Taaleri Energia Oy

 

 

 

 

 

Äänestystiedot
 Jaa / Ei / Tyhjä

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa