Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 119

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Honka Areena käyttömaksut 1.1.2023 alkaen

 

SIV 22.11.2022 § 119  

1972/02.05.00.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 0445950574 

 

Puolangan kunnan strategiassa yksi viidestä painopisteestä on Uudet liikuntapaikat ja Paljakka ovat kunnan vetovoimatekijöitä.

 

Tavoitteena on, että Uusi liikuntahalli ja Honka Areena ovat kovassa käytössä. Tavoitteeseen pääsemiseksi toimenpiteeksi on kirjattu

Tilojen markkinointi myös ulkopuolisille toimijoille ja tapahtuman järjestäjille sekä Lisätään liikuntahallin ja katetun jään käyttömääriä.

 

Tavoitteen saavuttamisen mittariksi on asetettu vähintään yksi maakunnallinen tai valtakunnallinen tapahtuma paikkakunnalla vuosittain Lankafestin lisäksi. Toisena mittarina on tilojen käyttömäärät.

 

Honka Areena on tarkoitettu kaikkien ikäryhmien käyttöön ja se mahdollistaa jääliikkkumisen monessa eri muodossa ikään ja kuntoon katsomatta.  

 

Honka Areenalla on mahdollista järjestää erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Honka Areenan markkinointiin, erityisesti ulkopuolisille toimijoille, on syytä panostaa. Tapahtumamarkkinointia varten tilojen käyttö on hinnoiteltava.

 

Hallintosäännön mukaan lautakunta päättää taksojen ja maksujen perusteista ja vahvistaa toimialansa maksut.

 

tuntihinta

puolankalaiset seurat ja yleishyödylliset yhdistykset

 

ulkopuoliset

seurat ja yleishyödylliset yhdistykset

kaupalliseen toimintaan  puolankalaiset

kaupalliseen toimintaan  ulkopuoliset

tuntihinta

maksuton

50e/tunti

100e/tunti

150 e/tunti

päivähinta

maksuton

250 e

400e/päivä

600e/päivä

 

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta hyväksyy esitetyn mukaiset maksut 1.1.2023 alkaen käyttöön otettavaksi.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: Liikuntapalvelut, laskutus

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa