Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Opetussuunnitelmien päivitykset

 

SIV 20.06.2022 § 53 

 

 

 

 Valmistelija: Tuula Väisänen, 040 740 2567 

 

Opetushallitus on täsmentänyt useita opetussuunnitelman perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

 

Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin, lakiin ammatillisesta koulutuksesta, lukiolakiin ja lakiin tutkintokoulutuksen valmentavasta koulutuksesta. Lait edellyttävät jatkossa, että lapsen ja nuoren etu otetaan ensisijaisesti huomioon aina, kun opetusta tai koulutusta suunnitellaan, järjestetään tai siitä päätetään.

 

Muutokset tulevat voimaan 1.8.2022. Esi- ja perusopetuksen sekä koulutuksen järjestäjien on päivitettävä paikalliset opetussuunnitelmat siten, että ne vastaavat annettuja määräyksiä ja ovat käytössä elokuun alkuun mennessä.

 

Kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisyyn sekä kurinpitoon 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset löytyvät seuraavista opetussuunnitelman perusteiden kohdista:

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista "Perusopetus yleissivistyksen perustana", kappaleesta "Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet", luvusta "Oppimisista ja hyvinvointia edistävän koulutyön järjestäminen", kappaleista "Yhteinen vastuu koulupäivästä", "Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö" ja "Paikallisesti päätettävät asiat" sekä luvusta "Oppilashuolto", kappaleesta "Yhteisöllinen oppilashuolto".

 

Lukion opetussuunnitelman perusteista 2019 luvuista "Lukiokoulutuksen tehtävä", "Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet", kappaleesta "Yhteisöllinen opiskeluhuolto" ja luvusta "Kurinpitotoimet", kappaleesta "Kurinpitotoimien käyttämistä ja menettelyjä koskevan suunnitelman sisältö".

 

Puolankajärven koulussa ei ole ollut käytössä paikallista perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaa. Valmistavassa opetuksessa on kyse maahanmuuttajien lapsille järjestettävästä opetuksesta, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun.

 

Puolankajärven koulussa on laadittu valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Opetushallituksen antamien valmistavan opetuksen perusteiden 2015 mukaisesti. Opetussuunnitelma liitetään osaksi perusopetuksen OPS:aa. Suunnitelma on esityslistan liitteenä.

 

Puolangan kunnan eri opetussuunnitelmiin tulee lisätä vaaditut täsmennykset ao. kohtiin eri opetussuunnitelmissa. Täsmennykset ovat tarkemmin liitteissä.

 

Mahdollisesti tarvittavat paikalliset tekniset täsmennykset lisätään perusopetuksen OPS:an kohtaan 5.6. myöhemmin.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 lukuihin 7 ja 8 on tehty päivityksiä mm. vanhentuneisiin ammattinimikkeisiin ja käytänteisiin. Muutoksen jälkeen luvut 7 ja 8 vastaavat oppimisen ja koulunkäynnin tuen ja oppilashuollon uudistettuja käytänteitä.

 

Uudessa lukion opetussuunnitelmassa 2021 on uusi pitkän matematiikan opintojakso Talousmatematiikka MAA9 (1 op). Opiskelijoiden talousmatematiikan peruskäsitteiden ja taitojen sekä prosenttilaskennan osaamisen tueksi on tarpeen tarjota myös pitkän matematiikan opiskelijoille lyhyen matematiikan Talousmatematiikan alkeet MAB6 (1op) -moduuli koulukohtaisena, paikallisena valinnaisena opintojaksona. Talousmatematiikan alkeet MAB6 sisältää sellaisia talousmatematiikan perusasioita, joista on hyötyä sekä arkielämässä että Talousmatematiikka MAA9 -opintojaksolla.  

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta hyväksyy esitetyt muutokset perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmiin ja valmistavan opetuksen opetussuunnitelman ja ne otetaan käyttöön 1.8.2022 alkaen.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Rehtori oli tämän pykälän esittelyn ajan läsnä.

 

 Täytäntöönpano: Ote Puolankajärven koulu

 

 

 

 

 

 

SIV 22.11.2022 § 115  

1781/12.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Tuula Väisänen p. 040 740 2567 

 

Opetushallitus on 10.5.2022 kirjatuissa määräyksessä OPH-1098-2022 määrännyt opetuksen järjestäjän muuttamaan paikallisia opetussuunnitelmia (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 kohta 5.6) siten, että ne vastaavat OPH:n määräyksiä. Sivistyslautakunta on käsitellyt määräykset 20.6.2022 kokouksessa § 53.

 

Puolangan perusopetuksen opetussuunnitelman kohtaan 5.3 (vastaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 kohtaa 5.6)  ja Kainuun peruskoulujen kurinpitosuunnitelma Puolangan perusopetuksessa lisätään:

 

Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan edellä mainituilla perusteella evätä myös seuraavaksi työpäiväksi, mikäli opetuksen järjestäjä tarvitsee aikaa suunnitella oppilaan paluuta takaisin opetukseen ja tarjota oppilaalle oppilashuollon palveluita sekä tukea turvallista paluuta opetukseen. Epäämisen aikana oppilaalle on järjestettävä 36 §:ssä tarkoitettuna oppilashuoltona mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti oppilashuollon psykologin tai kuraattorin kanssa. Lisäksi oppilaalle on järjestettävä muu hänen tarvitsemansa tuki epäämisen aikana ja oppilaan palatessa opetukseen. Oppilaalle tehdään suunnitelma palaamisen tukemiseksi. Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle ja oppilaan määräaikaista erottamista on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys.

 

Opetuksen järjestäjän tulee kurinpitotoimea harkitessaan ottaa huomioon teon laatu sekä oppilaan ikä ja kehitystaso. Ennen kurinpitotoimesta päättämistä on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Muista 36 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle ja opetuksen epäämisestä tarvittaessa lisäksi koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Määräaikaisesta erottamisesta ja kirjallisesta varoituksesta tulee antaa päätös, ja muut 36 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata. Opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan. Oppilaalle ja oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on varattava tilaisuus osallistua tässä momentissä tarkoitetun opetussuunnitelmaan perustuvan henkilökohtaisen suunnitelman laatimiseen. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaalle, jolle on määrätty kurinpitotoimi tai jolta opetus on evätty jäljellä olevan työpäivän ajaksi ja enintään seuraavaksi työpäiväksi, järjestetään tarvittava oppilashuolto. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa, kun hänet on poistettu luokkahuoneesta, muusta tilasta tai koulun tilaisuudesta tai kun oppilaan opetukseen osallistuminen on evätty jäljellä olevan ja sitä seuraavan työpäivän ajaksi.

 

Oppilaan poistaminen koulun alueelta/opetuksen epääminen jäljellä olevan työpäiväksi -lomaketta on päivitetty ja Suunnitelma opetukseen palaamisen tueksi -lomake on uusi. Kurinpitolomakkeet oheismateriaalina.

 

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta hyväksyy esitetyt opetussuunnnitelman täsmennykset.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: Puolankajärven koulu

 

 Rehtori oli paikalla tämän pykälän käsittelyn ajan.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa