RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muutokset
SIV 22.11.2022 § 116
1973/12.00.01/2022
Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 0445950574
Opetushallitus on 10.5.2022 kirjatuissa määräyksissä OPH-1099-2022 määrännyt opetuksen järjestäjän muuttamaan paikallisia opetussuunnitelmia siten, että ne vastaavat OPH:n määräyksiä.
Opetushallitus on täsmentänyt useita opetussuunnitelmien perusteita ja ammatillisen koulutuksen määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.
Esiopetuksen ja koulutuksen järjestäjien tulee huomioida kiusaamisen ehkäisyyn ja kurinpitoon liittyvät opetussuunnitelmien perusteiden sekä muiden määräyksien muutokset, jotka tulevat voimaan 1.8.2022.
Muutokset löytyvät Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014 luvuista "Esiopetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet", "Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet" ja "Oppilashuolto", kappaleesta "Yhteisöllinen oppilashuolto".
Toimialajohtaja: Lautakunta hyväksyy esitetyt esiopetussuunnitelman muutokset.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: Touhula
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |