Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Talousarvio 2023

 

KH 18.08.2022 § 81 

 

Talousarvioraamin asettaminen

 

 Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714 

 

 Vuoden 2023 talousarvion raamin määrittäminen perustuu seuraaviin lähtöolettamuksiin:

 
Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaminen siirtyy hyvinvointialueelle vuoden 1.1.2023, joillon niitä koskevat tuotot ja kulut poistuvat kunnan talousarviosta. Valtionosuuksia ja tuloveroa leikataan uudistusta koskevan lainsäädännön mukaisesti.
 

 Toimintatuottojen (pl. sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät) arvioidaan kasvavan hinnankorotuksista johtuen, johon inflaatiokehitys vaikuttaa, 3 % vuoden 2022 talousarvioon verrattuna.

 

 Palveluiden ostoissa, aineissa ja tarvikkeissa inflaatioennusteena on käytettävä vähintään 3 %.

Henkilöstön palkkojen ja sivukulujen ennakoidaan nousevan valtakunnallisen palkkaratkaisun seurauksena 4,29 % vuoden 2022 talousarvioon verrattuna. Henkilöstösivukuluina käytetään ennusteista laskettua 20,73 prosenttia.

Julkisen talouden vuosittainen alijäämä on huomattava, ja kunnan on perusteltua varautua valtionrahoituksen vähenemiseen lähivuosina kasvattamalla taloudellista puskuria vuonna 2023.
 

 Pormestari: Ulkoisen toimintakatteen raami vuodelle 2023 vahvistetaan seuraavasti: sivistystoimiala v. 2022:n euromääräinen raami lisättynä 2 %, tekninen toimiala v. 2022 euromääräinen raami, hallinto- ja elinvoimatoimiala v. 2022 euromääräinen raami lisättynä 1 %. Toimialojen tulee suunnitella talousarvioesityksensä siten, ettei raamia ylitetä.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: toimialat

 

 

 

 

SIV 18.08.2022 § 82 

 

Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

Sivistyslautakunta vastaa toimalansa toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä. Vuodelle 2023 on tiedossa kustannusten nousuja, joiden vaikutuksia on tarpeen arvioida ja  ennakoida.  

 

  Toimialajohtaja: Lautakunta aloittaa keskustelut talousarvion valmistelusta. Toimialajohtajan selostuksen perusteella sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi talousarvion 2023 valmistelun etenemisen.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

SIV 20.09.2022 § 99 

 

  Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

Kunnanhallitus on arvioinut vuoden 2023 talousarvioon vaikuttavia tekijöitä ja määritellyt raamin toimialakohtaisesti.

 

Ulkoisen toimintakatteen raami vuodelle 2023 on vahvistettu sivistystoimialalle v. 2022:n euromääräinen raami lisättynä 2 %. Toimialojen tulee suunnitella talousarvioesityksensä siten, ettei raamia ylitetä. 

 

Palveluiden ostoissa, aineissa ja tarvikkeissa inflaatioennusteena on käytettävä vähintään 3 %.

Henkilöstön palkkojen ja sivukulujen ennakoidaan nousevan valtakunnallisen palkkaratkaisun seurauksena 4,29 % vuoden 2022 talousarvioon verrattuna. Henkilöstösivukuluina käytetään ennusteista laskettua 20,73 prosenttia.

 

  Toimialajohtaja: Lautakunta jatkaa talousarvion valmistelua ja  merkitsee tietoonsa saatetuksi talousarvion 2023 valmistelun etenemisen.

   

  Päätös: Tämän pykälän alussa pidettiin kokoustauko 18.30-18.50. Rehtori oli esittelijänä paikalla tämä pykälän aikana perusopetuksen ja lukion talousarvion osalta.
Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 

 

SIV 13.10.2022 § 107  

 

Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574 

 

  Toimialajohtaja: Sivistyslautakunta merkitsee talousarvioesityksen vuodelle 2023 tiedoksi saaduksi.

 

  Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

  Täytäntöönpano: kunnanhallitus

 

 

TEKN 25.10.2022 § 66  

 

Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084 

 

Kunnanhallitus on käsitellyt talousarvioraamin kokouksessaan 18.08.2022. Raamin määrittäminen perustuu seuraaviin olettamuksiin:

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden, sekä pelastuslaitoksen palveluiden tuottaminen siirtyy hyvinvointialueelle, jolloin niitä koskevat tuotot ja kulut poistuvat talousarviosta. Hyvinvointialueelle vuokrattavien kiinteistöjen tulot kasvattavat vuokratuloja.

 

Palveluiden ostoissa, aineissa ja tarvikkeissa inflaatioennusteena on käytettävä vähintään 3 %.

 

Henkilöstön palkkojen ja sivukulujen ennakoidaan nousevan valtakunnallisen palkkaratkaisun seurauksena 4,29 % vuoden 2022 talousarvioon verrattuna. Henkilöstösivukuluina käytetään ennusteista laskettua 20,73 prosenttia.

 

Julkisen talouden vuosittainen alijäämä on huomattava, ja kunnan on perusteltua varautua valtionrahoituksen vähenemiseen lähivuosina kasvattamalla taloudellista puskuria vuonna 2023.

 

Teknisen toimialan ulkoisen toimintakatteen raami vuodelle 2023 on vahvistettu, joka on vuoden 2022 euromääräinen raami. Toimialojen tulee suunnitella talousarvioesityksensä siten, ettei raamia ylitetä.

 

  Toimialajohtaja: Lautakunta jatkaa talousarvion valmistelua ja merkitseen tietoonsa saatetuksi talousarvion 2023 valmistelun etenemisen.

 

Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

  Täytäntöönpano: tekninen osasto

 

 

 

KH 29.11.2022 § 111  

1856/02.02.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714 

 

 Kuntalain 110 § mukaan:

 

Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

  Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Vuoden 2023 talousarvioraamista päätettäessä ei ollut huomioitu mm. palo- ja pelastustoimen kustannuksen (n. 350 t€) poistumista tekniseltä toimialalta hyvinvointialueuudistuksesta johtuen. Näin ollen asetettu raami ei ole teknisen toimialan osalta tarkoituksenmukainen. Asia on huomioitu talousarviovalmistelussa, ja toimintakate alittaa raamin huomattavasti.

Sivistystoimialan raamissa ei ollut varauduttu ruokahuollon kustannusten kasvamiseen eikä huomioitu maksuttomaan varhaiskasvatukseen siirtymistä, joista johtuen toimintakate ylittää asetun raamin.

Hallinto- ja elinvoimapalveluiden raamissa ei ollut huomioitu ympäristöterveydenhuollon yhdistämistä toimialaan (aiemmin sosiaali- ja terveyspalveluissa), mistä johtuen toimintakate ylittää asetetun raamin.

 

 Vuoden 2023 talousarvio on valmisteltu n. 0,5 M€ ylijäämäiseksi.

 

  Esitys vuoden 2023 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024-2025 on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.

 

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää 1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2025 (liite) sekä 2) valtuuttaa hallintopalvelut tarvittaessa tekemään asiakirjaan vähäisiä korjauksia ennen valtuuston käsittelyä.

 

 Päätös: Kunnanhallitus päätti 1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2025 (liite nro 6) sekä 2) valtuutti hallintopalvelut tarvittaessa tekemään asiakirjaan vähäisiä korjauksia ennen valtuuston käsittelyä. Merkitään pöytäkirjaan, että ennen päätöksentekoa asiaa kävivät esittelemässä sivistysjohtaja Anna-Kaarina Uusitalo ja tekninen johtaja Marko Väyrynen. Merkitään pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn aikana klo 12.06 - 12.29 pidettiin kokoustauko. Kokouksen läsnäoloraportti on liitteenä nro 7.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa