Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Hallintosääntö

 

KH 15.12.2022 § 120  

2015/00.01.01.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Henri Pätsi, 0406551714 

 

Hallintosäännöstä määrätään kuntalain 90 §:ssä.

Valtuusto on hyväksynyt Puolangan kunnan hallintosäännön 22.12.2021 § 51.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta alkaen aiheuttaa hallintosäännön päivittämistarpeen. Lisäksi hallintosääntöön on tarpeen lisätä Kuntaliiton hallintosääntömallin mukaiset määräykset, jotka oikeuttavat poikkeamaan hallintosäännön toimivaltamääräyksistä välttämättömän syyn vuoksi. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuvat uhat sekä elintärkeiden palvelujen keskeytymiseen, talouteen, kiinteistöihin, muuhun omaisuuteen tai ympäristöön kohdistuvat uhat, jotka aiheuttavat välittömän vaaran tai muun vakavan toiminnallisen tai taloudellisen riskin.

Samalla on tarkoituksenmukaista tehdä muita päivityksiä:
- määrätään pakolaisten vastaanottamisen, kotouttamisen, ympäristöterveydenhuollon sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimivallasta
- siirretään toimialajohtajien ja maaseutuhallinnon tehtävät delegointipäätöksistä hallintosääntöön
- täsmennetään toimivaltaa tiettyjen avustusten myöntämisessä sekä omaisuuden vuokraamisessa
- tehdään muita vähäisiä täsmennyksiä

- korjataan kirjoitus- ja viittausvirhei

Samalla on tarpeen poistaa kunnanhallituksen toimivallan delegointia koskeva päätös 28.11.2019 § 157, sillä sen määräykset koskevat sosiaali- ja terveyspalveluiden viranomaistoimintaa sekä maaseutuhallintoa, jota koskevat määräykset otetaan hallintosääntöön.

 

 Hyväksyttäväksi esitettävä hallintosääntö on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille.
 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön, joka tulee voimaan 1.1.2023; ja
2) poistaa kunnanhallituksen toimivallan delegointia koskevan päätöksen 28.11.2019 § 157.

 

 Päätös: Anja Peura esitti, että hallintosääntöön tehdään tässä vaiheessa vain hyvinvointialueen aloittamisen edellyttämät muutokset. Toni Haapala kannatti Peuran esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jolloin on äänestettävä. Äänestapana on nimenhuutoäänestys (sähköisesti), ja äänestysjärjestyksenä se, että JAA tarkoittaa kunnanhallituksen esitystä ja EI Peuran esitystä. Äänestyksessä annettiin 6 ääntä, joista 4 JAA-ääniä ja 2 EI-ääniä. Äänestysluettelo on liitteenä nro 7. Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi on tullut:
Kunnanhallitus päätti
1) esittää valtuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön (liite nro 8), joka tulee voimaan 1.1.2023; ja
2) poistaa kunnanhallituksen toimivallan delegointia koskevan päätöksen 28.11.2019 § 157.

Merkitään pöytäkirjaan, että tämän pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin kahvitauko klo 10.04-10.20.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle

 

 

 

 

 

Äänestystiedot
 Jaa / Ei / Tyhjä

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa