Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.12.2022/Pykälä 124

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen

 

KH 18.08.2022 § 74 

 

 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214390 

 

Kainuun ymparistöterveydenhuollon tehtävät on hoidettu vuodesta 2005 alkaen maakunnallisesti osana Kainuun hallintokokeilua ja myöhemmin Kainuun Soten toimintoja kuntien yhteisesti tekemien päätösten perusteella. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista annetun lain mukaan kunnalla tai yhteistoiminta-alueella on oltava vähintään 10 htv:n resurssi tehtävien hoitamiseen.

 

Ympäristöterveydenhuolto hoitaa terveydensuojelulain, elintarvikelain, eläinlääkintähuoltolain ja tupakkalain mukaiset tehtävät seka lisäksi joitain tehtäviä mm. eläinsuojelulain ja ympäristönsuojelulain perusteella. Päätehtävät ovat elintarvikevalvonta, terveydensuojelu, tupakkavalvonta ja eläinlääkintähuolto. Ympäristöterveydenhuollon toimialue on koko Kainuu. Yksikön henkilöstöresurssit ovat noin 31 htv, ja ne jakautuvat lahes tasan eläinlääkinnän ja ympäristöterveydenhuollon muiden tehtävien välillä. Terveystarkastajat toimivat kahdessa tiimissä (terveydensuojelu /elintarvikevalvonta) ja työalueena on usea kunta tai vaativissa tapauksissa koko maakunta. Valvontaeläinlääkäreitä on yksi ja praktikoiden päivystystyössä on eriytetty pieneläin-ja suureläinpäivystys.

 

Hyvinvointialueista annetun lain perusteella ympäristöterveydenhuollon tehtävät eivät siirry hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, vaan tehtävät säilyvät kuntienrjestämisvastuulla. Ympäristöterveydenhuollon nykytilasta ja tulevasta järjestämisvaihtoehdosta on teetetty selvitys FCG Oy:llä. Selvityksen perusteella kuntien ja ympäristöterveydenhuollon toimijoiden näkemys on, etta tehtävä on järkevintä järjestää vastuukuntamallilla (ns. isäntäkuntamallilla). Vastuukunnalla tulee olla motivaatio vastaanottaa ja kehittää toimintaa. Kuntien valtuustojen tulee hyväksyä kuntien yhteistoimintasopimus ja muutokset hallintosääntöihin alkusyksystä, jotta tehtävien siirtyminen kyetään valmistelemaan vuoden vaihteeseen mennessä. Alustavissa keskusteluissa on sovittu, että ennen valmistelun jatkamista kunnat antavat lausunnon vastuukuntamallista ja isäntäkunnasta.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Toimiva ympäristöterveydenhuolto tukee yritystoiminnan kehittymistä paikkakunnalla.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus toteaa kantanaan, etta valmistelua jatketaan niin, että Kainuun ympäristöterveydenhuollon tehtävät hoidetaan jatkossa vastuukuntamallilla (ns. isäntäkuntamalli). Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että kunta on valmis tarvittaessa toimimaan isäntäkuntana ja sille sopii myös, että Sotkamon kunta voi toimia isäntäkuntana.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: ote Kainuun kunnat

 

 

 

 

 

 

KH 22.12.2022 § 124  

1840/00.04.01/2022  

 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400214390 

 

Vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla eläinlääkäripalveluiden saatavuus Puolangalla on heikentynyt.

 

Puolanka on tiedustellut Puolangan ympäristöterveydenhuollon järjestämismahdollisuutta Kainuun soten järjestämisvastuun päättyessä 31.12.2022 Sotkamon kunnan järjestämän mallin vaihtoehtona myös Pudasjärven kaupungilta (Oulunkaaren ympäristöpalveluilta). Pudasjärvi on asian selvittämisen jälkeen ilmoittanut, että järjestäminen ei onnistu 1.1.2023 alkaen, mutta alkavansa selvittää järjestämismahdollisuutta.

 

Laskelma Sotkamon järjestämän ympäristöterveydenhuollon arvioiduista kustannuksista kunnille v. 2023 sekä koko yksikön talousarvio terveysvalvonnan ja eläinlääkinnän osalta on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille. Talousarvio on järjestäjältä saadun ilmoituksen mukaan valmisteltu alijäämäisenä, jolloin kunnalle aiheutuvat kustannukset ovat osin avoinna.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Toimivat eläinlääkäripalvelut on kotieläintuotannolle tärkeitä. Eläinlääkäripalveluiden saatavuus vaikuttaa myös kunnan vetovoimaisuuteen asuin- ja vapaa-ajanasumispaikkana, mikä vaikuttaa välillisesti alueen yrityksiin.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää:
1) hyväksyä Yhteistoimintasopimuksen Kainuun ympäristöterveyspalveluiden järjestämisestä Kainuun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella (liitteet 1-4), jossa vastuukuntana on Sotkamo, 1.1.2023 alkaen; ja
2) tarkastella ympäristöterveydenhuollon tarkoituksenmukaista järjestämistapaa 1.1.2024 alkaen ja päättää mahdollisesta muutoksesta järjestämistavassa 31.3.2023 mennessä.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: Sotkamon kunta, Pudasjärven kaupunki

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa