RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöterveysjaoston jäsenen nimeäminen
KH 26.01.2023 § 9
1840/00.04.01/2022
Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390
Puolangan kunnanhallitus on hyväksynyt 22.12.2022 § 124 yhteistoimintasopimuksen ympäristöterveydenhuollon palveluiden järjestämisestä yhteistoiminta-alueella.
Kainuun kuntien yhteistoimintasopimuksen perusteella Kainuun kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtävät siirretään 1.1.2023 alkaen Kainuun sote -kuntayhtymältä Sotkamon kunnan vastuulle. Yhteistoimintasopimuksen mukaan Sotkamon kuntaan perustetaan tehtävää varten ympäristö- ja teknisen lautakunnan alainen ympäristöterveysjaosto, johon kukin kunta nimeää yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Sotkamon kunta nimeää puheenjohtajan. Varapuheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta, ja se kiertää sopimuskuntien asukaslukuun perustuen suurimmasta pienimpään: Kajaani, Kuhmo, Suomussalmi, Paltamo, Puolanka, Hyrynsalmi ja Ristijärvi.
Jaoston normaali toimikausi on valtuustokausi. Nyt aloittavan jaoston toimikausi päättyy vuonna 2025 pidettävien kuntavaalien jälkeen. Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset.
Pormestari: Kunnanhallitus valitsee jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Sotkamon kunnan ympäristöterveysjaostoon.
Päätös: Jäseneksi valittiin Mikko Kanniainen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Anja Peura.
Täytäntöönpano: ote; valitut jäsenet, Sotkamon kunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |