RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.04.2023/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomuksen valmistelu
TARK 05.04.2023 § 13
2145/00.03.01/2023
Kuntalain 121 §:n mukaan kunnan tarkastuslautakunnan eräänä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Ehdotus pj.: Tarkastuslautakunta käy läpi arviointiprosessia ja käynnistää arviointikertomuksen valmistelun.
Päätös: Tarkastuslautakunta kävi läpi arviointiprosessia ja käynnisti arviointikertomuksen valmistelun.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |