RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyyshankkeen 2023-2025 rahoituksen hakeminen ESR+ rakennerahastosta keväällä 2023
KH 07.03.2023 § 21
2114/00.01.05/2023
Valmistelija: Erja Helttunen, 044 750 7159
Yrityskontakteissa saatujen palautteiden perusteella
yrityksillä on jatkuvia rekrytointivaikeuksia useilla eri
aloilla. Vaikeuksia kokevia aloja ovat mm. logistiikka-, hoiva-,
puhtaanapito- sekä majoitus- ja ravitsemisalat. Samaan aikaan työttömyys alueella on pysynyt suhteellisen korkeana.
Nyt valmistelussa olevan työllisyyshankkeen tavoitteena on lisätä
alueen elinvoimaa edistämällä osaavan työvoiman saantia,
ehkäistä syrjäytymistä parantamalla heikosti työmarkkinoille
kiinnittyvien työllistymisedellytyksiä. Lisäksi hakkeella valmistautudutaan tuleviin työllisyydenhoidon muutoksiin kasvattamalla ja vahvistamalla paikallisten ja alueellisten verkostojen asiantuntemusta ja palvelutarjontaa.
Hankkeessa on neljä toimenpidekokonaisuutta:
T1. Työelämätulkki -malli
T2. Työllisyyspalveluiden (työllisyyspalvelupisteiden) kehittäminen
T3. Asettautumispalveluiden rakentaminen
T4. Työssäkäyntialueen mahdollisuudet
Haettavan hankkeen päätoteuttajana toimii Kuusamon kaupunki
ja osatoteuttajina ovat: Ksakki ry, Naturpolis Oy, Posion kunta,
Pudasjärven kaupunki, Puolangan kunta sekä Taivalkosken
kunta.
Puolangan kunnan hankeosuuden henkilöresurssi on n. 1,2
htv ja kokonaiskustannukset koko hankeajalta ovat enintään 254 100 €, josta kunnan omarahoitusosuus on enintään 50 820 €, jakautuen eri vuosille seuraavasti: 2023: 8 820 €,
2024: 21 000 € ja 2025: 21 000 €. Kunta on mukana hankkeen toimenpidekokonaisuuksissa T1, T2 ja T3.
Yritysvaikutusten arviointi: Hanke auttaa yrityselämää rekrytointiongelmissa ja parantaa alueella työllisystymismahdollisuuksia.
Pormestari: Puolangan kunta on osatoteuttajana Kuusamon kaupungin hakemassa työllisyyshankkeessa ja sitoutuu hankkeen omarahoitusosuuteen enintään 50 820 eurolla, joka jakautuu vuosille 2023: 8 820 euroa, 2024: 21 000 euroa ja vuodelle 2025: 21 000 euroa.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: työvoima palvelut, Kuusamon kaupunki
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |