Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 29


Henkilöstöraportti 2022

 

 

Henkilöstöraportti 2022

 

KH 28.03.2023 § 29  

2031/02.06.01.03/2022  

 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390 

 

Henkilöstöraportti on oleellinen osa kunnan toiminnan raportointia. Se antaa kuvan henkilöstömäärästä ja rakenteesta sekä työpanoksesta ja osaamisesta. Lisäksi raportissa seurataan henkilöstön työhyvinvointia ja kehittämistarpeita.

 

Raportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien

henkilöstöraporttisuosituksen mukaisesti.

Puolangan kunnan henkilöstömäärä 31.12.2022 oli yhteensä 104 henkilöä ja toteutunut työpanos toimintavuonna oli 81 henkilötyövuotta. Henkilöstöstä työskenteli vakituisessa palvelussuhteessa 68 ja määräaikaisessa palvelussuhteessa 36 henkilöä.

Vuoden lopussa määräaikaisista oli palkkatukityöllistettyjä 5 henkilöä ja oppisopimuskoulutuksessa oli 3 henkilöä. Työntekijöistä kokoaikaisia oli 74 ja osa-aikaisia 30. Kunnan henkilöstöstä naisia oli 60 % ja miehiä 40 %. Edellä mainittujen lisäksi sivutoimisia kansalaisopiston tuntiopettajia oli 12.

  

Eläkkeelle siirtyi vuoden aikana 3 kunnan työntekijää. Sairauspoissaolopäiviä oli 1547 eli 14,3 kalenteripäivää työntekijää kohti.
 

Kunnan henkilöstömenot vuonna 2022 olivat 5,140 M€ ilman investointeihin kohdistuvia henkilöstömenoja. 

 

Henkilöstöraportti on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille liitteenä.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus merkitsee henkilöstöraportin 2022 tiedoksi ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle