RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintojohtajan virka
KH 07.03.2023 § 22
Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390
Hallintojohtajan virka on ollut haettavana 9.2.- 2.3.2023 Kuntarekryssä. Hakuilmoitus on julkaistu lisäksi kunnan kotisivuilla, Kalevassa ja Puolanka-lehdessä.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto, joka tukee tehtävän hyvää hoitamista. Eduksi katsotaan hyvät vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot sekä julkisen sektorin hallinnon tuntemus. Valinnassa arvostetaan kehittämismyönteistä ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta sekä halua oppia uusia asioita.
Määräaikaan mennessä virkaa haki 9 hakijaa, joista yksi ei täyttänyt kelpoisuusvaatimusta.
Virantäytöstä vastaa kunnanhallitus.
Yritysvaikutusten arviointi: ei vaikutuksia
Pormestari: Kunnanhallitus nimeää haastatteluryhmän ja valitsee haastatteluun kutsuttavat hakijat.
Päätös: Haastatteluryhmään nimettiin pormestari, hallituksen varapuheenjohtaja ja Toni Haapala. Haastatteluun kutsutaan neljä hakijaa; Heikkinen Piia, Naumanen Henna, Piispanen Satu ja Wilska Heidi.
Täytäntöönpano: haastatteluun valitut
Anja Peura ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn.
KH 03.04.2023 § 33
2085/01.01.01.01/2023
Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390
Haastatteluryhmä on haastatellut 16.3.seuraavat hakijat Heikkinen Piia, Naumanen Henna, Piispanen Satu ja Wilska Heidi.
Virka täytetään toistaiseksi voimassaolevana ja virantäytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Yksi hakija on perunut hakemuksensa.
Hakemuksien ja haastattelujen perusteella suoritettu hakijoiden arvioinnin tulos esitellään hallitukselle kokouksessa.
Pormestari: Kunnanhallitus valitsee hallintojohtajan toistaiseksi voimassaolevaan virkaan hakemusten ja haastattelujen perusteella suoritetun kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvimpana Piia Heikkisen. Varalle valitaan Henna Naumanen. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen ja vahvistuu, kun tehtävään valittu on esittänyt hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Viran tehtäväkohtainen palkka on 4 800 euroa.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: ote virkaan valittu, palkanlaskenta, tieto muille hakijoille
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |