RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.08.2023/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maa-ainesluvan ja ympäristöluvan yhteiskäsittelyhakemus Honka-Jylkky 620-893-10-1
TEKN 10.08.2023 § 58
2177/11.01.00.05/2023
Valmistelija: Kalevi Huovinen, 0405462018
Hakija: Metsähallitus Metsätalous Oy
Kiinteistö: Pohjoisvaltio 620-893-10-1
Alue: Honka-Jylkyn kallioaineksen ottopaikka
Toimenpide: Maa-ainesten ottaminen sekä kallion louhinta ja louheen murskaaminen
Maanomistaja: Suomen valtio/Metsähallitus
Kaavoitustilanne: Aluetta koskevat Kainuun maakuntakaava 2030:n kaavamääräykset. Kohde ei
kuitenkaan sijoitu minkään kaavamääräyksen alueelle.
Alueella ei ole muuta kaavoitusta.
- Asia Päätös maa-aineslain 4 §:n ja ympäristönsuojelulain 27 §:n
mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kiviaineksen louhintaa
ja murskausta siirrettävällä murskauskalustolla Honka-Jylkyn kallioaineksen ottopaikalla Puolangan kunnassa.
- Luvan hakija ja yhteyshenkilö
Metsähallitus Metsätalous Oy, Y-tunnus 2752751-5
Luvan hakija, 040 4830 296.
- Toiminta ja sen sijainti
Lupahakemus koskee maa-ainesten ottoa, kallion louhintaa ja louheen murskausta sekä murskeen varastointia. Toiminta sijoitetaan Puolangan kunnan Honka-Jylkyn alueelle Metsähallituksen omistamalle maalle Nisosentien varteen.
- Luvan hakemisen peruste
Maa-aineslain 4 §:n mukaan maa-ainesten ottamiseen on oltava
lupa. Ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaan ympäristön
pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa.
Ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohtien 7c ja e mukaan kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivää ja
murskaamo, jonka toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää,
ovat lupavelvollisia.
- Lupaviranomaisen toimivalta
Maa-aineslain 7 §:n mukaisena lupaviranomaisena toimii Puolangan
kunnan tekninen lautakunta (Hallintosääntö 22 §). Ympäristönsuojeluasetuksen 2 § mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Puolangalla toimii tekninen lautakunta, ratkaisee kivenlouhimon tai sellaisen muun kuin maanrakennustoimintaan liittyvän kivenlouhinnan, jossa kiviainesta käsitellään 50 päivää, kiinteän murskaamon tai sellaisen tietylle alueelle sijoitettavan siirrettävän murskaamon, jonka toiminta-aika on yhteensä 50 päivää, ympäristöluvan.
- Asian vireilletulo
Lupahakemus on jätetty kunnan ympäristöviranomaiselle 17.4.2023.
- Toimintaa koskevat luvat, sopimukset ja alueen kaavoitustilanne
Edellinen maa-aineslupa on myönnetty Metsähallitus Metsätalous Oy:lle 24.4.2014. Maa-aineslupa on päättynyt 31.10.2019.
Alue on metsätalouskäytössä olevaa haja-asutusaluetta. Alueen
omistaa Suomen valtio, jonka kanssa Metsähallitus
Metsätalous Oy:llä on käyttöoikeussopimus alueen käytöstä.
Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa eikä asemakaavaa.
- Laitoksen sijaintipaikka ja sen ympäristö
Alue sijaitsee Puolangan Honka-Jylkyn alueella, noin 41 kilometrin etäisyydellä Puolangan kirkonkylästä koilliseen, Nisosentien varrella.
Suunnitellulta ottoalueelta on otettu aiemmin kiviainesta, alueella kasvaa sekametsää.
Ottoalueen lähistöllä ei sijaitse pohjavesialueita, lähin pohjavesialue ”Kurkikangas”sijaitsee n. 9 km etäisyydellä ottoalueesta.
Alueen lähistöllä ei sijaitse suojelualueita. Lähin suojelukohde ”Juusoahon muinaisjäännökset” sijaitsee ottoalueelta 3.5 km kaakkoon.
Lähin Natura 2000-alue ”Vellisuo - Iso Koirasuo” sijaitsee noin 1,3 km kaakkoon.
Lähin asuinkiinteistö ”Jylkynkoski” sijaitsee noin 1 km luoteeseen.
- Suunnitellut ottamistoimenpiteet
Ottamistoimenpiteen tarkoituksena on kalliolouheesta tehtävien murskattujen lajitteiden hyödyntäminen metsäautoteiden rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä muihin metsätalouden tarpeisiin.
Kallioaineksen ottolupaa haetaan 2,40 ha maa-ainesalueelle (ottoalue 1,20 ha+varastoalue 1,00 ha)
Suunniteltavalta alueelta on laskettu louhittavan räjäyttämällä kalliota yhteensä 50 000 m3 ktr (143 000 tonnia) vuosina 2023-2038 (15 vuoden aikana) jolloin vuotuinen keskimääräinen ottomäärä on 3300 m3 ktr ottosyvyyden ollessa 1-11 m. Eri murskelajikkeita murskataan vaihtelevasti tarpeen mukaan. Ottoalueen suunniteltu pohjataso on +228.00 (N2000).
Alueelle haetaan maa-aineslupaa sekä ympäristölupaa 15 vuodeksi.
Perusteluna 15 vuoden lupa-ajalle esitetään seuraavaa:
Metsähallitus Metsätalous Oy on tehnyt hallinnassaan olevalle tieverkolle tieverkkosuunnitelman, jonka tavoitteeksi on asetettu tieverkon kantavuuden parantaminen ja ylläpito. Paikallisen tieverkkosuunnitelman tavoitteiden mukaisen valmiin tieverkon jatkuva ylläpito vaatii tieverkon jatkuvaa hoitoa,
ja kattava maa-ainespaikkojen verkosto on tässä avainasemassa.
15 vuoden maa-ainesluvilla pystytään varmistamaan parempi alueittainen sijoitussuunnittelu myös tieverkon ylläpidossa. Honka-Jylkyn kallioainespaikan hyötyalue ulottuu myös Suomussalmen ja Pudasjärven puolelle, eli Honka-Jylkyn murskeilla hoidetaan ja rakennetaan Metsähallituksen kolmen kunnan metsätieverkostoa.
- Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma
Hakemuksen liitteenä olevan kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman mukaan kaivannaisjätteitä syntyy 2 000 m3ktr. Kaivannaisjätteitä ovat lähinnä pintamaat ja kannot. Läjitetyistä pintamaista ei ole vaaraa pinta- tai pohjavesille. Kaivannaisjätteiden varastointi ei aiheuta erityistarkkailua lukuun ottamatta mahdollista pintamaakasojen pölyämistä, jota tarkkaillaan aistinvaraisesti.
- Hakemuksen mukainen toiminta
Alueella tulee toimimaan siirrettävää kuormauskalustoa ja murskauslaitoksia. Murskauslaitos on siirrettävä dieselkäyttöinen kaksi tai kolme vaiheinen laitos, joka koostuu esi-, väli- ja jälkimurskaimista, hihnakuljettimista ja seuloista. Murskattava aines syötetään kaivinkoneella kumivuorattuun syöttimeen, joka annostelee materiaalin esimurskaimeen. Siitä kiviaines siirtyy edelleen kuljettimilla väli ja jälkimurskaimeen tai seulalle. Laitteisto
sijoitetaan ottoalueen varastoalueelle, jolloin kantomatka penkasta murskaimen syöttimeen tai seulalle on mahdollisimman lyhyt.
Mahdolliset pohjavesisuojaukset rakennetaan aina jokaista sijoituskohdetta varten erikseen.
Murskeiden varastointiajat on max. 5 vuotta. Haitallinen pölyäminen estetään kastelemalla.
Otto-alueen välittömässä läheisyydessä sijaitseva tukitoimimnta-alue toimii varastointialueena.
Louhintaa ja murskausta tehtäisiin keskimäärin 1-2 vuoden välein.
Hakijan esityksen mukaan toiminta-aikoina tehdään:
- kallion porausta ma-pe 6.00–22.00
- räjäytystöitä maanantaista perjantaihin klo 8.00–18.00
- louheen rikotusta ma-pe 6.00–22.00
- sekä murskausta ma-pe Kellon ympäri
- Turvallisuus ja liikennejärjestelyt
Kallioaineksen ottoalue merkitään maastoon puupaaluilla ennen ottotoiminnan alkua.
Tuleva ottoalue (2023-2038) aidataan ensimmäisen louhinnan/murskauksen jälkeen.
Alueen tiet ja laitosalue ovat sora-tai murskepintaisia.
Pölyntorjunnassa käytetään vettä. Toiminnasta aiheutuvan raskaan liikenteen määrä on toiminta aikoina max 20 krt/vrk.
- Ympäristövaikutukset ja niiden vähentäminen
Kaasumaisia päästöjä syntyy koneiden polttomoottoreista. Päästöt minimoidaan huoltamalla koneet säännöllisesti ja pitämällä laitteet hyvässä kunnossa. Hiukkaspäästöjen lähteitä ovat polttomoottorit sekä murskauslaitteiston pölyävät kohdat. Pölyn määrään ja leviämiseen vaikuttavat useat tekijät kuten valmistettavan murskeen raekoko, raaka-aineen ominaisuudet, ilman suhteellinen kosteus ja tuuliolosuhteet. Pölyn leviämistä estetään olosuhteiden mukaan kastelemalla murskattava materiaali ja koteloimalla laitoksen kuljettimet ja seulat. Pölyämistä vähennetään myös pitämällä putoamiskorkeudet mahdollisimman pieninä.
Louhinnasta syntyy melua porauksissa, räjäytyksissä sekä louheen lastauksessa ja purkamisessa. Murskauslaitoksella melun lähteitä ovat pääasiassa kiviaineksen murskaus, seulonta ja moottoreiden melu. Murskauslaitos sijoitetaan ottamisalueen pohjalle etenemän mukaisesti siten, että rintaukset sekä mahdolliset varastokasat toimivat meluesteinä. Louhinta aiheuttaa tärinää räjäytysten yhteydessä. Räjäytyksistä aiheutuvatärinä on hetkellistä ja lyhytkestoista.
Polttoaineita varastoidaan sille varatulla alueella vain koneiden ja laitteiden tarvetta vastaava määrä silloin, kun alueella on toimintaa. Säiliöt ovat kaksivaippaisia tai valuma-altaallisia, niissä on ylitäytön estävä sulkuventtiili.Tankkauslaitteiston kunto tarkastetaan säännöllisesti ja ne lukitaan luvattoman käytön estämiseksi. Työkoneita ei pestä eikä huolleta alueella.
Vaikutukset yleiseen viihtyisyyteen ja ihmisten terveyteen
Toiminnalla ei arvioida olevan vaikutusta yleiseen viihtyvyyteen tai ihmisen terveyteen, luontoon, luonnonsuojeluarvoihin tai rakennettuun ympäristöön. Toiminnan ei katsota myöskään vaikuttavan vesistöön tai sen käyttöön.
Vaikutukset luontoon ja luonnonsuojeluarvoihin sekä rakennettuun ympäristöön
Toiminnalla ei ajoittaisen melun ja pölyämisen lisäksi ole muita toimenpiteitä vaativia vaikutuksia alueen luontoon tai luonnonsuojeluarvoihin.
Vaikutukset vesistöön ja sen käyttöön
Toiminnan ei katsota vaikuttavan vesistöön tai sen käyttöön.
Työnaikaiset hulevedet johdetaan esiselkeytyksen kautta maastoon metsäojaverkostoon ottoalueen länsipuolelle.
Alueella muodostuvien valumavesien määrä on vähäinen.
- Maisemointi ja alueen jälkikäyttö
Ottoalueen siisteydestä huolehditaan toiminnan ajan ja lopullinen ympäristön siistiminen tehdään heti ottamistoiminnan päätyttyä. Luontoon kuulumattomat rakenteet, romut ja jätteet viedään asiaan kuuluviin keräilypaikkoihin. Ylijäämä kiviainekset käytetään soveltuvin osin alueen jälkihoitoon.
Viimeistelytyö saatetaan loppuun ottamistoiminnan päätyttyä. Kallioaineksen ottotoiminnan päätyttyä varastoidut pintamaat levitetään ottoalueelle, ottoalueen annetaan metsittyä luontaisesti ja se otetaan metsätalouskäyttöön. Mikäli luontainen metsittyminen ei tuota tarvittavaa taimitiheyttä, alueelle istutetaan männyn taimia 1800 kpl /ha.
- Poikkeukselliset tilanteet ja niihin varautuminen
Toiminnoista ei ennalta arvioiden aiheudu merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Riskeinä mahdolliset öljy- tai polttoainevuodot, joihin varaudutaan öljyntorjuntakalustolla. Häiriötilanteessa puhdistustoimiin ryhdytään välittömästi ja tehdään ilmoitus palo- ja pelastus- sekä lupaviranomaisille.
Lupahakemuksen käsittely
Lupahakemuksesta tiedottaminen (MAL 13§, MAA 3§,YSL 43, 44 §; YSA 11 §)
Hakemuksesta on kuulutettu Puolangan kunnan virallisella ilmoitustaululla 26.4.2023.
Hakemuksesta on ilmoitettu kirjallisesti suunnitellun ottamisalueen naapuritilojen maanomistajille ja muille asianosaisille.
Lausunnot, muistutukset ja hakijan antamat vastineet (MAL 7§, YSL 42 §)
Hakemusesta ei ole ollut tarpeen pyytää lausuntoja.
Hakemuksesta on jätetty yksi muistutus.
Hakija ei ole jättänyt vastinetta muistutukseen.
Muistutus 6.8.2022
Muistutus Metsähallitus Metsätalous Oy:n maa-aines – ja ympäristölupahakemukseen dnro 2177/11.01.00.05/2023
Metsähallitus Metsätalous Oy hakee maa-aineksen ottolupaa ja ympäristölupaa kivenlouhintaan ja murskaamiseen Honka-Jylkyn soramonttualueelle, kiinteistölle Pohjoisvaltio 620-893-10-1. Alue sijaitsee Puolangan Honka-Jylkyn alueella Metsähallituksen omistamalla maalla.
Kulku toiminta-alueelle tapahtuu Suomussalmen kunnan puolelta Honka-Jylkyntien kautta.
Suomussalmen kunta katsoo, että lupamääräyksiin olisi hyvä sisällyttää luvanhaltijalle velvoite huolehtia luvan voimassaoloaikana toiminta - alueelle johtavan metsäautotiestön kunnosta ja kunnostamisesta siltä osin, kun sen heikentymisen tai vaurioitumisen voidaan katsoa johtuvan maa-aineksen ottamistoimista ja siihen liittyvästä liikennöinnistä.
VALMISTELIJAN ESITYS
Tekninen lautakunta myöntää maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa-ainesluvan maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan hakemuksen mukaiselle toiminnalle kallion louhintaan ja murskaamiseen ja kiviainesten välivarastointiin. Tämän lisäksi toiminnassa on noudatettava VnA 800/2010 vähimmäisvaatimuksia sekä alla olevia lupamääräyksiä:
Lupamääräykset
- Luvanvarainen toiminta tulee sijoittaa hakemuksessa olevan karttapiirroksen mukaisesti. Ottaminen voidaan ulottaa
alimmillaan tasolle +228,00 (N2000)
Alueelle on sijoitettava vähintään kaksi korkomerkkiä ottotason seurantaa varten.Tason tulee olla korkeusjärjestelmässä N2000 tai muussa valtakunnallisessa korkeusjärjestelmässä. Luvan haltijan on huolehdittava merkkien säilymisestä alueella ottamisen aikana.
- Räjäytys- ja louhintatyössä on noudatettava, mitä asiasta ympäristönsuojelulaissa, Valtioneuvoston asetuksessa räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta ja muussa lainsäädännössä säädetään. Räjäytyspöytäkirjat on arkistoitava ja pyydettäessä esitettävä valvovalle viranomaiselle.
- Luvan haltijan on ennen ottamistoiminnan aloittamista järjestettävä valvontaviranomaisen kanssa alkutarkastus ottamisalueella.
- Maa-ainesten ottamisen aikana kaivantojen reunat tulee suojata riittävän vahvalla aidalla ja varustaa tarpeellisilla varoitusmerkinnöillä. Jälkihoitotyöt on aloitettava heti, kun ne voidaan tehdä.
- Melua ja tärinää aiheuttava työskentely voi tapahtua hakemuksessa esitetyn mukaisesti. Murskauskalusto on sijoitettava ottamisalueen pohjalle siten, että sen ympärillä on melun etenemistä estäviä seinämiä tai varastokasoja.
- Murskaustoiminta on järjestettävä niin, ettei pöly aiheuta haittoja ympäristössä. Tällöin on myös tarvittaessa kastelun avulla rajoitettava tiestön pölyämistä.
- Toiminnassa syntyvät jätteet tulee toimittaa asianmukaiset luvat omaaville toimijoille.
- Työkoneissa on oltava ajoneuvokohtainen öljyntorjuntakalusto. Ottamisalueelle ei saa sijoittaa suojarakenteettomia öljytuotteiden säiliöitä. Öljy- ja polttoainevahinkoihin tulee varautua etukäteen varaamalla saataville riittävät määrät imeytysmateriaalia ja toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa välittömästi pelastuslaitokselle ja Puolangan kunnan ympäristölupaviranomaiselle, jos onnettomuudesta tai muusta poikkeavasta syystä aiheutuu päästöjä siten että niistä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa. Poliisin, pelastuslaitoksen ja kunnan ympäristöviranomaisten puhelinnumerot on pidettävä työmaan keskeisten huolto- ja taukotilojen seinällä, sekä työntekijöiden nähtävillä.
- Toiminnanharjoittajan on seurattava murskaustoimintaan liittyvien tekniikoiden kehittymistä. Myös jatkossa on luvan mukaisiin toimintoihin liittyvää uutta käyttökelpoista tekniikkaa otettava soveltuvin osin käyttöön, mikäli se vähentää ympäristön pilaantumisen vaaraa.
- Toiminnan lopettamisesta, pitkäaikaisesta tuotantokatkoksesta, toiminnan olennaisesta muuttamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on viipymättä ilmoitettava Puolangan kunnan ympäristölupaviranomaiselle.
- Maa-ainesluvan haltijan on vuosittain, tammikuun 31. päivään mennessä, tehtävä ilmoitus edellisen vuoden otetun maa-aineksen laadusta ja määrästä sähköisesti NOTTO -tietojärjestelmään. Ilmoitus on tehtävä myös silloin, kun ottamistoimintaa ei ole ollut. Lomake löytyy osoitteesta https://anon.ahtp.fi. Asiointiavaimen järjestelmään saa valvovalta viranomaiselta.
- Ennen maa-ainesten ottamistyön aloittamista luvanhaltijan on annettava Puolangan kunnalle 10 000€ (kymmenentuhatta euroa) vakuus. Vakuuden on oltava voimassa 15 kuukautta yli tämän luvan voimassaoloajan.
Vakuudella katetaan toiminnan loputtua suoritettavien jälkihoitotöiden kulut, mikäli toiminnanharjoittaja ei suoriudu
velvoitteistaan.
Toiminnan loputtua tulee alueella suorittaa tarvittavat maisemointitoimenpiteet.Toiminnanharjoittajan tulee esittää suunnitelma jälkihoitotoimenpiteistä lupaviranomaiselle viimeistään puolta vuotta ennen toiminnan suunniteltua lopettamista tai luvan keskeytyksestä johtuvaa raukeamista.
- Luvanhaltijan tulee huolehtia luvan voimassaoloaikana toiminta-alueelle johtavan metsäautotiestön kunnosta ja kunnostamisesta siltä osin, kun sen heikentymisen tai vaurioitumisen voidaan katsoa johtuvan maa-aineksen ottamistoimista ja siihen liittyvästä liikennöinnistä.
Hakemuksesta annettujen lausuntojen ja muistutusten huomioiminen
Vastauksena muistutukseen tekninen lautakunta viittaa lupamääräykseen 13.
Ratkaisun perustelut
Maa-aineslain 6 §:n mukaan lupa maa-ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkitessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.
Ympäristönsuojelulain 48 §:n mukaan ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka luonnonsuojelulaissa tai sen nojalla on säädetty.
Puolangan kunnan ympäristölupaviranomainen katsoo, että tämän
päätöksen määräysten ja hakemuksessa annettujen tietojen
mukaisesti toimittaessa toiminnasta ei aiheudu terveydellistä haittaa,
muuta merkittävää ympäristön pilaantumista, maaperän eikä pinta- tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden
huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun
käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä
kohtuutonta rasitusta naapurustossa. Jätehuolto täyttää ympäristönsuojelun ja jätteiden hyötykäytön vaatimukset. Ympäristön pilaantuminen voidaan estää annetuilla määräyksillä sekä noudattamalla Valtioneuvoston asetusta kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (VnA 800/2010) ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista.
Lupapäätöksessä on otettu huomioon ympäristöhaittojen
ennaltaehkäiseminen ja että toimintaa harjoitetaan ottaen huomioon
varovaisuus ja huolellisuus.
Toiminnassa ja päästöjen rajoittamisessa käytetään sen tasoisia ratkaisuja, mitä voidaan pitää parhaana käyttökelpoisena tekniikkana ja periaatteina tämän tyyppisissä toiminnoissa tällä hetkellä.
Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on ottamissuunnitelman
liitteenä. Siinä on esitetty tarpeelliset tiedot toiminnassa syntyvistä
kaivannaisjätteistä, niiden varastoinnista ja hyödyntämisestä.
Sijoituspaikkaa voidaan pitää toimintaan soveliaana eikä toiminta
sijoitu kaavamääräysten vastaisesti.
Lupamääräysten perustelut
Korkomerkkien asentaminen alueelle on tarpeen lupavalvonnan helpottamiseksi. Toiminta sijoittuu metsätalousvaltaiselle alueelle ja sen etäisyys naapureista on riittävä ja suunnitelman mukaan sijoitettuna toiminnasta ei aiheudu naapureille kohtuutonta rasitusta.
(lupamääräykset 1,2)
Alkutarkastus on tarpeen valvonnan toteuttamiseksi (lupamääräys 3)
Kaivantojen aitaaminen ja merkitseminen on tarpeen, jotta ottoalueen ympäristö on turvallinen alueella liikkuville.
(lupamääräys 4)
Melua ja tärinää ja pölyä aiheuttava toiminta voidaan sallia
hakemuksen mukaisesti, koska etäisyydet häiriöille alttiista kohteista
asumiseen, loma-asumiseen tai oleskeluun tarkoituksesta piha-alueesta täyttyvät. (lupamääräykset 5,6)
Jätteet tulee varastoida ja käsitellä niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumista, terveyshaittaa, epäsiisteyttä tai roskaantumista. (lupamääräys 7)
Toiminnassa on pyrittävä käyttämään ympäristön kannalta parasta
mahdollista tekniikkaa. (lupamääräys 9)
Toiminnan olennaista muutosta ja häiriötilanteita koskevan
ilmoitusvelvollisuuden perusteella varmistetaan tiedonkulku
ympäristöviranomaiselle niin, että ilmoituksen perusteella voidaan
tarkastella muutoksen vaikutuksia olemassa oleviin lupamääräyksiin ja arvioida mahdollisen uuden ympäristöluvan tarvetta.
Raportointitietojen perusteella voidaan seurata toiminnan
lainmukaisuutta suhteessa annettuihin määräyksiin.
Toiminnanharjoittajalta vaaditaan riittävä vakuus, jotta mahdollisessa
toiminnan keskeytystilanteessa poikkeuksellisissa oloissa voidaan
varmistaa jälkitöiden hoito. (lupamääräykset 8,10,11,12)
Toiminnasta johtuvista kuljetuksista ei saa aiheutua tarpetonta haittaa muille tienkäyttäjille. (lupamääräys 13)
Luvan voimassaolo ja lupamääräysten tarkistaminen
Tämä päätös on voimassa 31.12.2038 saakka. Jos asetuksella annetaan lupaan sisältyviä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava.
Päätöksen täytäntöönpano
Ympäristölupaviranomainen määrää YsL198 § nojalla, että toimintaa ei saa aloittaa tai muuttaa ennen kuin siihen oikeuttava lupapäätös on lainvoimainen
Sovelletut säännökset
Ympäristönsuojelulaki (YSL) 527/2014: 2, 5-12, 14-17, 19-20, 22,27, 34, 39-40, 42-45, 47 a, 48-49, 52-53, 58, 61, 62, 66, 70, 83-87, 96,111-114, 123, 167-170, 190-191, 205 § ja liite 1.
Maa-aineslaki (MAL) 555/1981: 1, 3-7, 10-16 a, 19-21, 23 a, 23 b §.
VNA ympäristönsuojelusta (YSA) 713/2014: 2-4 ja 11-15 §.
Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta(MAA) 926/2005: 1-4 ja 6-9 §.
Jätelaki (JL) 646/2011: 1, 6, 8, 12-13, 17, 28-29, 72, 91, 118-123 ja 126 §.
Valtioneuvoston asetus jätteistä (JA) 179/2012: 1, 7-10 ja 33 §. Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 4 §.
Laki eräistä naapuruussuhteista (NaapL) (26/1920): 17 §.
Puolangan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa, KH§64/2002
MAKSUT JA VAKUUDET
Käsittelymaksu ja sen määräytyminen
Maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisen yhteisluvan käsittelystä voidaan periä maksu (MAL 23 §). Tästä päätöksestä peritään Puolangan kunnan ympäristölupaviranomaisen taksan mukainen maksu 470 € lisättynä kuulutuskuluilla. Maksu perustuu Puolangan kunnan ympäristölupaviranomaiseen taksaan.
Valvontamaksu
Ensimmäisen vuoden valvontamaksu on suoritettava ennen
ottamistoiminnan aloittamista ja seuraavat valvontamaksut kunkin vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Valvontamaksun suuruus on arvioidun vuotuisen oton mukaisesti 0,03 €/m3 x 3 300 m3 = 100 € (KH 271/2001) Taksojen tarkistukset saattavat aiheuttaa muutoksia edellä mainittuihin valvontamaksuihin.Ottamisssuunnitelman tarkastamisesta peritään Puolangan kunnan ympäristölupaviranomaisen taksan mukainen maksu, maksu määrätään määräämishetkellä voimassa olevan taksan mukaan. (KH 271/2001)
Vakuudet
Ennen ainesten ottamista hakijan on annettava lupamääräysten noudattamiseksi vakuus (MAL 12§, YSL 59 §)
Vakuus: 10 000 €
Lupapäätöksestä tiedottaminen
Päätös hakijalle ja Kainuun ELY- keskukselle, sekä ilmoitukset päätöksestä Puolangan kunnan web-sivulle ja niille asianosaisille, joille on lähetetty ilmoitus hakemuksen kuulutuksesta.
Päätöksen antaminen
Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä antopäivästä, jolloin kuulutus päätöksestä on julkaistu.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen antamisesta antopäivää lukuun ottamatta. Muutosta saavat hakea kirjallisella valituksella luvan hakija ja ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, joiden tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät, toiminnan sijaintikunta tai muu kunta, jonka alueella toiminnan vaikutukset ilmenevät, alueellinen ELY-keskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen sekä muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
Toimialajohtaja: Lautakunta hyväksyy esittelijän esityksen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
______
Va. rakennustarkastaja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 12:14.
Täytäntöönpano: Pöytäkirjaotteet; Ely-keskus, hakija. Kuulutus; kunnan verkkosivut. Ilmoitus päätöksestä; ne, joille on annettu tieto kuulutuksesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |