Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 72


 

 

Vuoden 2024 presidentinvaalien ja europarlamenttivaalien äänestyspaikat ja ennakkoäänestyksen äänestysajat

 

KH 26.09.2023 § 72  

2196/00.00.00.01/2023  

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586 

 

Vuonna 2024 järjestetään kahdet yleiset vaalit: tasavallan presidentin vaali ja Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalit.

 

Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakko-äänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.–23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.–6.2.2024.

 

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 29.5.–4.6.2024.

 

Vaalilain 9 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty äänestyspaikka. Valtuusto on kokouksessaan 27.4.2016 (§ 5) vahvistanut Puolangan kuntaan yhden äänestysalueen: Puolangan äänestysalue.

 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista, joita on oltava jokaisessa kunnassa vähintään yksi. Presidentinvaalissa ennakkoäänestyspaikkojen tulee olla samat sekä ensimmäisessä että mahdollisessa toisessa vaalissa. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestyspaikat voivat olla samat kuin presidentinvaalissa.

 

Vaalilain 9 §:n mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset. Näissä äänestyspaikoissa voivat äänestää vai yksiköissä hoidettavana olevat tai muuten sinne otetut henkilöt.

 

Ennakkoäänestys ennakkoäänestyspaikkoina olevissa laitoksissa (ts. sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset) toimitetaan vähintään yhtenä tai enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Kotiäänestyksessä ennakkoäänestys toimitetaan äänestäjälle erikseen ilmoitettuna aikana kello 9–20 välillä.

 

Ennakkoäänestys on mahdollista järjestää myös ns. liikkuvassa ennakkoäänestyspaikassa.

 

Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakko-äänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat, jotka ovat arkisin klo 8 -20 ja viikonloppuisin klo 9 - 18 välisenä aikana.

 

Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestys-paikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikkoja koskevat tiedot voidaan merkitä Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään vaalitietojärjestelmään:

  -presidentinvaalissa perjantaihin 3.11.2023 klo 12 mennessä ja

  -europarlamenttivaaleissa perjantaihin 22.3.2024 klo 12 mennessä.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää, että:

1) vuoden 2024 presidentinvaalissa sekä europarlamenttivaaleissa Puolangan kunnan yleiset ennakkoäänestyspaikat ja -ajat ovat seuraavat:

A. Puolangan kunnantalo, Maaherrankatu 7, 89200 Puolanka

Presidentinvaalin ennakkoäänestys:
keskiviikko 17.1. 2024 klo 9 - 18
torstai 18.1.2024 klo 9 - 18
perjantai 19.1.2024 klo 9 - 18
lauantai 20.1. 2024 klo 10 - 16
sunnuntai 21.1. 2024 klo 10 - 16
maanantai 22.1. 2024 klo 9 - 18
tiistai 23.1. 2024 klo 9 - 18

Presidentinvaalin mahdollinen toisen kierroksen ennakkoäänestys:
keskiviikko 31.1. 2024 klo 9 - 18
torstai 1.2. 2024 klo 9 - 18
perjantai 2.2.2024 klo 9 - 18
lauantai 3.2. 2024 klo 10 - 16
sunnuntai 4.2.2024 klo 10 - 16
maanantai 5.2. 2024 klo 9 - 18
tiistai 5.2. 2024 klo 9 - 18

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys:
keskiviikko 29.5. 2024 klo 9 - 18
torstai 30.5. 2024 klo 9 - 18
perjantai 31.5. 2024 klo 9 - 18
lauantai 1.6. 2024 klo 10 - 16
sunnuntai 2.6. 2024 klo 10 - 16
maanantai 3.6. 2024 klo 9 - 18
tiistai 4.6. 2024 klo 9 - 18

B. kiertävä äänestysauto, jonka äänestysajoiksi ja pysähdyspaikoiksi vahvistetaan:

1) Presidentinvaalin ennakkoäänestys: keskiviikko 17.1.2024;
2) Presidentinvaalin mahdollinen toisen kierroksen ennakkoäänestys: keskiviikko 31.1.2024;
3) Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys: keskiviikko 29.5.2024;

-Puokio, Jaalangantien/Vaalantien risteys, 89210 Puokiovaara klo 9.00 – 9.45;
-Törmänmäki, Aluekeräyspiste, Törmänmäentie 3, 89110 Törmänmäki klo 10.30 – 11.15;
-Kotila, SEO-Paljakka, Rinnetaival 2, 89140 Kotila klo 11.45 – 12.30
-Väyrylän kylä, P-paikka, Paltamontie 190, 89200 Puolanka klo 13.00 – 13.45
-Rasinkylä, ent. koulu, linja-autopysäkki, Hyrynsalmentie 88, 89200 Puolanka klo14.30 – 15.00

1) Presidentinvaalin ennakkoäänestys: torstai 18.1.2024;
2) Presidentinvaalin mahdollinen toisen kierroksen ennakkoäänestys: torstai 1.2.2024;
3) Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys: torstai 30.5.2024;

-Paasikoski, Vattuperäntie/Pudasjärventie-risteys, Vattuperäntie 1, 89200 Puolanka klo 9.00 – 9.45
-Joukokylän koulu, Taivalkoskentie 290 A, 89320 Joukokylä klo 10.15 – 11.45
-Suolijärvi, Tuulentupa, Suolijärventie 111, 89330 Suolijärvi klo 12.15 – 13.15
-Lylykylä, Lylykyläntie 223, 89200 Puolanka klo 14.15 – 14:45
-Aittokylä, Lylykyläntie/Katvalantie risteys, Lylykyläntie 20/ Katvalantie 1, 89200 Puo lanka klo 15:15 – 15:45

C.  Lisäksi kunnanhallitus päättää, että ympärivuorokautista hoitoa antavat toimintayksiköt terveyskeskuksen vuodeosasto sekä sosiaalihuollon toimintayksiköistä hoivakodit Tikankontti ja Mäntykoti nimetään ennakkoäänestyspaikoiksi, joissa ennakkoäänestys toimitetaan vaalitoimikunnan määrääminä aikoina.

2) vuoden 2024 presidentinvaalissa sekä europarlamenttivaaleissa vaalipäivän äänestyspaikka Puolangan kunnan äänestysalueella on:

Puolankajärven koulu, ruokasali, Koulukatu 2, 89200 Puolanka.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: keskusvaalilautakunta, tiedot äänestyspaikkarekisteriin