Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 73


 

 

Vuoden 2024 presidentinvaalien ja europarlamenttivaalien vaalilautakunta ja vaalitoimikunta

 

KH 26.09.2023 § 73  

2196/00.00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

 

Vuonna 2024 järjestetään kahdet yleiset vaalit: tasavallan presidentin vaali ja Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalit.

 

Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakko-äänestyksen ajanjakso on kotimaassa 17.–23.1.2024. Jos presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.–6.2.2024.

 

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 29.5.–4.6.2024.

 

Sekä presidentinvaalissa että europarlamenttivaaleissa maa on yhtenä vaalipiirinä. Ääntenlaskennan teknisessä järjestämisessä noudatetaan kuitenkin vaalilain 5 §:n mukaista vaalipiirijakoa.

 

 Kunnanvaltuusto on 27.4.2016 § 5 määrännyt, että Puolangan kunta

 muodostaa vaalilain 8 §:n mukaisen yhden äänestysalueen.

 

 

Vaalilain 15 §:n mukaisesti kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1)     kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Kelpoisuus vaalilautakuntaan

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edelllisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu.  Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas.

 

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys vaalilautakuntaan

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana.

 

2)     laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Kelpoisuus vaalitoimikuntaan

Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu.

Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla vaalien ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi.

 

Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 

Esteellisyys vaalitoimikuntaan

Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

 

 

Kunta voi harkintansa mukaan asettaa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat erikseen presidentinvaalia ja erikseen europarlamenttivaaleja varten tai asettaa samat vaalilautakunnaat ja vaalitoimikunnat molempiin vaaleihin. Presidentinvaaliin asetetut vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

 

Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat määrää kunnan keskusvaali- lautakunta samalla tavalla kuin yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijat (17 §).

 

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Myös tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää ennakkoäänestys-paikkojen vaalitoimitsijat tehtäviinsä. Kussakin ennakkoäänestys-paikassa tulee olla vähintään kaksi vaalitoimitsijaa yhtä aikaa saapuvilla.

 

 

 Pormestari: Kunnanhallitus:
1. päättää valita vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan toimimaan vuoden 2024 vaaleissa: presidentinvaalit ja europarlamenttivaalit
2. päättää Puolangan vaalilautakunnan varajäsenten lukumääräksi kolme
3. valitsee Puolangan vaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä
4. valitsee Puolangan vaalilautakuntaan kolme varajäsentä
5. päättää asettaa yhden vaalitoimikunnan
6. päättää vaalitoimikunnan varajäsenten lukumääräksi kolme
7. valitsee vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenen
8. valitsee vaalitoimikuntaan kolme varajäsentä

 

 Päätös: Kunnanhallitus:
1. päätti valita vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan toimimaan vuoden 2024 vaaleissa: presidentinvaalit ja europarlamenttivaalit
2. päätti Puolangan vaalilautakunnan varajäsenten lukumääräksi kolme
3. valitsi Puolangan vaalilautakuntaan puheenjohtajaksi: Annu Väisänen, varapuheenjohtajaksi: Matti Heikkinen ja jäseniksi: Jorma Heikkinen, Sanna Peura ja Kaarina Rautiainen
4. valitsi Puolangan vaalilautakuntaan kolme varajäsentä seuraavassa sisääntulojärjestyksessä: Riitta H. Nykänen, Juhani Palola ja Mia Moilanen
5. päätti asettaa yhden vaalitoimikunnan
6. päätti vaalitoimikunnan varajäsenten lukumääräksi kolme
7. valitsi vaalitoimikuntaan puheenjohtajaksi: Kari Tervonen, varapuheenjohtajaksi: Mikko Moilanen ja jäseneksi: Anja Peura
8. valitsi vaalitoimikuntaan kolme varajäsentä seuraavassa sisääntulojärjestyksessä: Pekka Harri, Minna Pulkkinen ja Eeva Väyrynen.

 

 Täytäntöönpano: keskusvaalilautakunta, valitut