Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 57


 

 

Arviointikertomuksen 2022 sivistyslautakunnan vastaus kunnanhallitukselle

 

SIV 19.09.2023 § 57  

2145/00.03.01/2023  

 

 

 Valmistelija: Anna-Kaarina Uusitalo, 044 595 0574

 

 Tarkastuslautakunta on arvioinut miten valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet vuonna 2022. Arviot on kirjattu arviointikertomukseen.

 

Arviointikertomuksessa sivistyslautakunnan osalta todettiin, että toimintakertomuksessa on esitetty tilikauden toimintakuvaus laajasti toimintayksiköittäin. Esityksestä saa hyvän kuvan toimialasta. Tavoitteiden toteutumista kuvaavien mittareiden lisäksi toiminnan toteutumisen vaikuttavuuden ja laadun arviointia voisi lisätä

 

Tarkastuslautakunta toteaa, että toiminnan raportointi on kattava ja toiminnallisia tavoitteita mitataan määrällisin mittarein. Toiminnan arviointia suositellaan tehtäväksi myös vaikuttavuuden ja palvelun laadun osalta.

 

 Toimialajohtaja: Lautakunta käsittelee arviointikertomuksen ja merkitsee sen huomiot tiedoksi ja lisää vaikuttavuuden ja laadun arviointia jatkossa.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: kunnanhallitus