RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2023/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston päätösten toimeenpano
KH 03.11.2023 § 85
Kuntalain 96 §:n mukaan kunnanhallituksen velvollisuuksiin kuuluu valtuuston päätösten laillisuuden valvonta.
Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on saatettava viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Valtuusto on kokouksessaan 18.10.2023 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 16 Muutokset luottamushenkilövalinnoissa
§ 17 Osavuosikatsaus 1-6/2023
§ 18 Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen hyväksyminen
Pormestari: Kunnanhallitus toteaa valtuuston kokouksessaan 18.10.2023 tekemät päätökset lainmukaisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |